Ydinvoiman vastainen mielenosoitus keväällä 2010

Saattavat, vanhojen puolueiden voimin, siunata Suomeen kaksi uutta ydinvoimalaa. Jos niin tapahtuu, päätös tulee olemaan typeryydessään historiallinen. Sen sijaan, että yhteiskuntamme ryhtyisi energiapolitiikan edelläkävijäksi, kansanedustajien enemmistö saattaa huomisessa ydinvoimapäätöksessä sinetöidä Suomen energiapoliittiset kädet vuosikymmeniksi eteenpäin.

Mistä suunnasta tahansa tarkasteltuna mahdollinen ydinvoimapäätös on valitettava, haitallinenkin. Myös Suomen teollisuuspolitiikalle ydinvoimapäätös saattaa olla pitkällä tähtäimellä haitallinen. Miksi näin?

Kahden ydinvoimalan tarina menee niin, että kahta ydinvoimalaa perusteltiin kaikkien tutkimusten yli kasvaneilla sähkönkulutusarvioilla. Näiden kasvaneiden arvioiden taustalla ei ollut mikään tutkimuslaitos, vaan elinkeinoministeri Pekkarinen esikuntineen. Pekkarisen puulaaki nosti sähkönkulutusarvioita mm. Metsäteollisuuden omia, optimistisia sähkönkulutusarvioita korkeammaksi.

Miksi Pekkarinen esikuntineen nosti arvioita korkeammalle kuin esimerkiksi Metsäteollisuuden lobbarit? Kysyttäessä hän vastasi näin:

Ilmasto- ja energiapoliittisen ministerityöryhmän valmistelussa ja asiantuntijakuulemisissa kuultiin metsäteollisuuden myönteisistä tulevaisuudennäkymistä ja painotettiin positiivisen sanoman antamista elinkeinoelämälle. Nykyisen paperin ja kartongin tuotantokapasiteetin säilymisellä ja hitaalla tuotantokapasiteetin tehostumisella ja siitä seuraavalla tuotannon lisäyksellä päädytään esitettyyn kulutusarvioon. (lähde)

Toisin sanoen: teollisuuden lobbarit ovat halunneet eduskunnasta “positiivisen sanoman”. Se tarkoittanee kahta ydinvoimalaa. Saman positiivisen sanoman nimissä Pekkarisen esikunnan sähkönkulutusarvioissa otettiin lähtökohdaksi se, että metsä- ja paperiteollisuus ei Suomesta vähene, vaan se, itse asiassa, lisääntyy.

Tämä näkemys ei perustu mihinkään tutkittuun tietoon. Se perustuu, kuten Pekkarinen vastauksessaan itsekin sanoo, teollisuuden lupauksiin. Siis hyvään uskoon.

Hyvän uskon varaan ei pitäisi teollisuuspolitiikkaa rakentaa. On todennäköistä, että päätös kahdesta lisäydinvoimalasta pitää pari paperitehdasta pyörimässä muutaman vuoden pitempään. Ainakin niin pitkään, että suurin osa ydinvoiman puolesta äänestävistä kansanedustajista on ehtinyt eläkkeelle. Mutta teollisuuden maailmanlaajuinen rakennemuutos ei pysähdy sillä, että Suomi antaa “positiivisen signaalin”. Mikään signaali tai yksikään ydinvoimapäätös kun ei poista sitä tosiseikkaa, että paperia kannattaa tehdä siellä, missä puu kasvaa nopeasti ja työvoima on halpaa. Se paikka ei ole Suomi.

Hyväuskoisuus on parhaimmillaan hölmöä, pahimmillaan vahingollista. Jälkimmäistä mahdollinen ydinvoimapäätös on muun muassa siksi, että se sitoo suomalaista energiapolitiikkaa vuosikymmeniksi eteenpäin. Se heikentää investointihalua suomalaiseen uusiutuvaan energiateollisuuteen. Se hankaloittaa uusiutuvan energiateollisuuden kotimarkkinoiden syntyä. Sitä kautta ei synny alan yrittäjyyttä, ei työpaikkoja, ei innovaatioita – ainakaan ilman suuria tukisummia.

Kun paperiteollisuus alkanee Suomesta ennemmin tai myöhemmin hiipua, olennainen kysymys on, mitä tulee sen tilalle? Euroopassa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa on valittu uusiutuvan teknologiateollisuuden tie. Kehitys on nopeaa. Tulevaisuudennäkymät ovat hulppeat. Ala olisi sellainen, jolle Suomella on paljon annettavaa, ja joka voisi korvata paperiteollisuuden. Mutta se ei tunnu ydinvoiman puolestapuhujille kelpaavan. Heille riittää hyvä usko siitä, että paperiteollisuus on Suomessa ja pysyy.

Heikko suoritus maalta, joka vielä vuosikymmen sitten ylpeili innovaatiovoimallaan ja panostuksellaan edistyneeseen teknologiaan.

On vaikeaa olla tekemättä rinnastusta toiseen 2000-luvun poliittiseen virheeseen – kunnianhimottomaan tietoyhteiskuntapolitiikaan. Kaiken kunnianhimon ja rohkeuden puutteesta johtuen menetimme 1990-luvun lopun edelläkävijyytemme. Sama kunnianhimottomuus ja rohkeuden puute on nyt vaarassa siirtää Suomen myös energiateknologiassa ja samalla koko teollisuuspolitiikassa vilttiketjuun. Surulla seuraan tätä kulkua – askel askeleelta maamme on lähempänä itäistä naapuriamme, ei läntistä tai edes pohjoista Eurooppaa.