Arhinmäen Nato-hyökkäys toimii

Vaalikausi. Sitä olikin jo ikävä.

Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Paavo Arhinmäki on valinnut vaalikampanjansa kärjeksi puolustusliitto Naton dogmaattisen vastustamisen. Kampanjaa sävyttää Arhinmäen hyökkäävä, välillä jopa vihainen tyyli.

Hattu pois päästä: Arhinmäki osaa vasemmistopopulisminsa. Hänen tavoitteenaan ei taida olla presidentin virka, vaan Vasemmistoliiton kannatuksen kasvattaminen.

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi aggressiivinen Nato-kampanjointi saattaa olla fiksua.

Kovin tyylikästä saati valtionpäämiesmäistä se ei tosin ole. Se nähtiin eilisessä YLEn televisioväittelyssä. Arhinmäen hyökkäävä tyyli ei hurmannut esimerkiksi Ahtisaaren kampanjatiimissä taannoin vaikuttanutta Jussi Lähdettä:

Toivoin Paavo Arhinmäen esittelevän omia ajatuksiaan. Sen sijaan hän esitteli Niinistön, Lipposen ja eritoten Haaviston ajatuksia. Arhinmäen Stasi väittää löytäneensä Haaviston puheesta Vihreiden puoluevaltuuskunnalle vuodelta 2007 opillisen virheen. Entä jos sitä ei löydy? Mitä Arhinmäki tekee silloin?

Haluaisin juoda punaviiniä Paavo Arhinmäen kanssa, katsoa tiukasti silmiin ja haastaa. Paavo Arhinmäki näyttäytyy minulle suomalaisen politiikan populismin suurvisiirinä. Arhinmäelle taklaus tuntuu olevan logiikkaa tärkeämpää. Voisi viedä useammankin punaviinipullon, ennenkuin saisimme toisistamme selvää.

- Jussi Lähde: New Kids on the Block

Veikkaan Arhinmäen Nato-vaalistrategian perustuvan kahteen kivijalkaan.

1) Julistetaan Nato kaiken kurjuuden aluksi & juureksi, jonka jälkeen

2) vihjataan, että samoista äänistä kamppailevat ehdokkaat – erityisesti Eva Biaudet ja vielä erityisemmin Pekka Haavisto – ovat enemmän tai vähemmän perustavalla tavalla eri mieltä Natosta kuin Arhinmäki. Vähän kuin pahan puolella.

Kuten Jussi Lähdekin yllä huomauttaa, olennaista strategiassa ei ole se, mitä mieltä Arhinmäki itse on. Olennaista on se, miten väärässä muut ovat, erityisesti Haavisto. Se on perinteinen oppositiostrategia, jota Arhinmäen ohella osaavat hyödyntää myös Soini ja Väyrynen.

Toimiiko se?

Ainakin sosiaalisessa mediassa Arhinmäen tyyli tuntuu purevan.

Arhinmäki kannattajineen on tehnyt parhaansa kylvääkseen epäilyksen siemenen Haaviston Nato-näkemyksistä. Esimerkkinä tästä käy Arhinmäen Facebook-päivitys, jossa hän kehottaa kannattajiaan lukemaan vanhan uutisen Vihreiden asevelvollisuuslinjojen julkaisutilaisuudesta. Uutista Vasemmistoliiton kannattajat ovat paitsi jakaneet innolla, myös tulkinneet kuin Raamattua – säkeitä omaan uskoon sovitellen.

Sillä, mitä Haavisto on tosiasiassa mieltä, ei taida olla Arhinmäen Nato-strategiassa lopulta merkitystä. Asia, josta vastakkainasettelu on haettu, voisi myös olla jokin muu. Tärkeintä on, että mahdollisimman monille liikkuvalle äänestäjälle syntyisi mielikuva, jossa Arhinmäki on “oikeassa” ja Haavisto “väärässä”.

Kyse on paitsi liikkuvien äänestäjien houkuttelemisesta, myös kilpailijoiden leimaamisesta. Se on tämän päivän politiikkaa, ja sen puuhan Arhinmäki röyhkeänä populistina (sanavalintojen kunnioittavimmassa merkityksessä) osaa.

Silti: en voi olla surematta sitä, että ajan henki tuntuu olevan otollisempi ärripäiselle aggressiolle kuin rauhanrakentamiselle.

- – -

Mitä Arhinmäki ja Haavisto ovat Natosta mieltä?

Paavo Arhinmäki vastaa Helsingin Sanomien vaalikoneessa kysymykseen Natosta näin:

“Suomen ei missään oloissa ole järkevää liittyä NATOon.
Vastaus on lähinnä omaa näkemystäni, vaikka “ei missään oloissa” on varsin jyrkkä ilmaisu.
Näköpiirissä ei ole kuitenkaan sellaisia “oloja”, jotka muuttaisivat Naton perusluonnetta. Nato on rikkaiden länsimaiden sotilasliitto, joka puolustaa näiden maiden valtapoliittisia ja taloudellisia etuja valikoiduissa konflikteissa.
Maailmassa tarvitaan liittoutumattomia sovittelijamaita, jotka eivät ole konfliktien osapuolia. Olemme hyvässä seurassa yhdessä Ruotsin, Itävallan ja Irlannin kanssa. Suomen pitää keskittyä rauhanturvaamiseen ja siviilikriisinhallintaan YK:n operaatioissa.
Lisäksi jäsenyys lisäisi Suomen puolustusmenoja roimasti, ainakin, jos Naton omia jäsenkriteerejä noudatettaisiin. Myös kansalaisten selvä enemmistö on jäsenyyttä vastaan.”
- Paavo Arhinmäki

Pekka Haavisto vastaa samaan kysymykseen näin:

“Nato-jäsenyys ei nyt ole ajankohtainen, mutta asiaa on voitava harkita tarvittaessa uudestaan.
En kannata Suomen NATO-jäsenyyttä. Suomella ei ole tällä hetkellä mitään sellaista turvallisuusvajetta, jonka NATO-jäsenyys ratkaisisi. Nyt tekeillä oleva puolustusvoimauudistus ei vaikuta Suomen sotilaalliseen liittoutumattomuuteen.
Suomen on osallistuttava edelleen aktiivisesti kansainväliseen kriisinhallintaan, myös YK-johtoisiin operaatioihin. Meille on tärkeää myös pohjoismaisen turvallisuus- ja puolustusyhteistyön kehittyminen ja syventyminen pohjoismaisen solidaarisuusjulistuksen pohjalta. Myös EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikaa ja siihen sisältyvää yhteistä puolustuspolitiikaa pitää kehittää.
Pidän tärkeänä periaatetta, että Suomen turvallisuuspoliittisista ratkaisuista päätetään aina kotimaassa, eikä niitä ratkaista Moskovassa tai Washingtonissa. Pidän nykyisessä hallitusohjelmassa olevaa, kuuden puolueen yhteisesti hyväksymää kirjausta osuvana.”
- Pekka Haavisto

Neljä pyyntöä Armon Vihreille

Eilisen uutisen mukaan kirkkomyönteiset Vihreät järjestäytyvät Armon Vihreiksi. Järjestäytyminen on hyvä asia, mutta viesti, jonka Armon Vihreät välittivät Kotimaa-lehden uutisessa, oli ikävää luettavaa itselleni sekä – sosiaalisen median reaktioista päätellen – muille, joiden elämänkatsomus ei ole evankelis-luterilainen.

Uutisen innoittamana esitän alla neljä pyyntöä Armon Vihreille. Tyylilaji on julistuksellinen – kunnioituksesta, ei sen puutteesta johtuen.

Ensimmäinen pyyntö: antakaa pitää muita jumalia (tai olla pitämättä jumalia).

Vihreissä on koko joukko ihmisiä, jotka eivät usko evankelis-luterilaisen kirkon oppeihin. Vihreissä on ortodokseja, mormoneja ja juutalaisia. Vihreissä on muslimeja ja buddhalaisia. Luonnonuskovia, pakanoita, taolaisia, hinduja ja new age -väkeä.

Ja Vihreissä on suuri joukko ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista uskontoa.

Antakaa jokaisen pitää oma elämänkatsomuksensa.

Antakaa Vihreiden pysyä puolueena, johon mahtuvat erilaiset elämänkatsomukset ja joka suhtautuu erilaisiin elämänkatsomuksiin tyynesti ja tasa-arvoisesti.

Antakaa Vihreiden pysyä puolueena, joka suhtautuu evankelis-luterilaiseen kirkkoon tasa-arvoisesti muihin kirkkoihin nähden, ja joka tavoittelee elämänkatsomusten ja kirkkojen tasa-arvoa koko yhteiskuntaan.

Toinen pyyntö: viekää Vihreiden ajatukset evankelis-luterilaiseen kirkkoon (mutta älkää tuoko evankelis-luterilaista kirkkoa Vihreisiin).

Evankelis-luterilainen kirkko kaipaa Vihreiden hyviä näkemyksiä sukupuolten, seksuaalivähemmistöjen, uskontojen, elämäntapojen ja etnisten ryhmien tasa-arvosta.

Viekää Vihreiden hyvät ajatukset evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta älkää salakuljettako kirkkoa puolueeseen. Vihreät pärjää ilman evankelis-luterilaisen kirkon uskontunnustusta, evankeliumia ja luomisoppia. Konservatiivisuus, epätasa-arvoisuus ja suvaitsemattomuuskaan eivät Vihreisiin sovi.

Kolmas pyyntö: älkää loukatko toisin ajattelevia.

Ote Armon Vihreiden teeseistä: “Armon vihreät pyrkivät tuomaan vihreiden katsomuspolitiikkaan ja uskontokeskusteluun ennakkoluulojen sijasta faktoja, uutta näkökulmaa ja asiantuntijuutta.

Toinen ote: “Armon vihreät haluaa tuoda keskusteluun järjen ja sydämen äänen sekä vihreiden ja kirkon sisällä että laajemmin yhteiskunnassa.

Kolmas ote: “Ateistit ja fundamentalistit huutavat toisilleen kirkon yli, joka taas ei saa ääntään kuuluville ääripäiden välissä.

Älkää korottako omaa elämänkatsomustanne tai omaa kirkkoanne muiden elämänkatsomusten tai kirkkojen yläpuolelle vihjaamalla, että toisella tavalla ajattelevien näkemykset olisivat ennakkoluuloisempia, vähemmän tosia, kapeakatseisempia ja asiantuntemattompia kuin omanne.

Älkää väittäkö omistavanne totuutta Jumalasta, jumalista, uskonnosta, uskonnoista tai uskontopolitiikasta. Älkää kerskailko, että teillä on järjen ääni ja sydän. Teillä on erilainen elämänkatsomus, mutta ei enemmän järkeä kuin uskonnottomalla, ei suurempaa sydäntä kuin pakanalla.

Ja älkää nyt ainakaan rinnastako ateisteja ja fundamentalisteja saman kolikon kääntöpuoliksi. Niitä ne eivät ole.

Neljäs pyyntö: älkää luoko vihollista (sillä vihollisenne on olkinukke).

Monien vihreiden vaatimus siitä, että uskontoihin suhtaudutaan tasa-arvoisen tyynesti, tai siitä, että valtio ja kirkko erotetaan toisistaan, ei ole hyökkäys elämänkatsomustanne kohtaan.

Älkää repikö puoluetta puhumalla “hyvin järjestäytyneestä ateistisesta osastosta” puolueen sisällä. Sellaista ei Vihreissä ole.

Älkää rakentako puolueen sisälle leirejä. Väkisin puolueen sisälle rakennettu, perusteeton “maaseutuvihreiden” ja “kaupunkilaisvihreiden” välinen vastakkainasettelu ei tarvitse uskonnollissävyistä seuraajaa.

Keskustelkaa, osallistukaa, ymmärtäkää. Meitä on moneksi.

Panu Laturi puoluesihteeriksi

Ensi viikonlopun puoluekokouksessa Kuopiossa valitaan Vihreille puheenjohtajisto, puoluehallitus, puoluevaltuuskunta – sekä puoluesihteeri.

Oma nelivuotinen työsuhteeni Vihreiden puoluetoimistolla päättyy puoluekokoukseen. Koko nelivuotiskauteni ajan puoluesihteerinä, lähimpänä esimiehenäni, on toiminut jatkokautta puoluesihteerinä tavoitteleva Panu Laturi.

En ole äänioikeutettu puoluekokouksessa. Mikäli olisin, antaisin ääneni Panulle. Kolmesta syystä.

Ensimmäinen syy: Panu on puoluetoimiston työntekijöille innostava esimies.

Toimivan puolueen ytimessä on toimiva puoluetoimisto. Toimiva puoluetoimisto tarkoittaa työyhteisöä, jossa kaikki tietävät roolinsa, ja jossa ammattilaisten osaamiselle annetaan riittävästi tilaa ja luottamusta. Ja toimiva puoluetoimisto tarkoittaa myös työpaikkaa, johon on päivästä toiseen kiva tulla.

Vihreillä on toimiva puoluetoimisto, joka on onnistunut saamaan aikaan paljon resurssejaan enemmän. Se ei ole ihan sattumaa. Iso ansio tästä kuuluu Panulle. Hän on rakentanut Vihreille toimivan puoluetoimiston ja on työntekijöille esimies, josta pidetään.

Toinen syy: Panu osaa poliittisen vaikuttamisen.

Sen lisäksi, että puoluesihteeri on puoluetoimiston esimies, hän on myös poliittinen taustavaikuttaja, joka neuvottelee erilaisten sidosryhmien sekä muiden poliitikkojen kanssa. Tämän taustavaikuttamisen Panu osaa erinomaisesti. Hänen verkostonsa ovat laajat, eikä neuvotteluissa Panu jää milloinkaan sanattomaksi.

Toki Panu on ajoittain jyräävä neuvottelija, joka erään kollegan lempeän kritiikin mukaan “kohtelee nyansseja kuin traktori”. Kaikissa neuvottelutilanteissa tämä ei kuitenkaan ole haitta, vaan joskus jopa välttämättömyys.

Kolmas syy: vaikeassa tilanteessa tarvitaan myös jatkuvuutta.

Vaikka moni vaatii Vihreiltä, perustellusta syystäkin, uudistumista, ei kaikkea korvata uudella ihan vain uudistamisen nimissä.

Tilanteessa, jossa puoluetoimistolla on käyty rankat YT-neuvottelut, ja jossa puolueorganisaatio kaipaa luotsaamista, on tärkeää, että tätä työtä ryhtyy tekemään henkilö, joka tuntee puolueorganisaation, puolueen henkilöstön (kaikkine oikkuineen) sekä ylipäätään Vihreiden toimintakentän perinpohjaisesti.

Kunnioitan Panun vastaehdokkaiden, Heli Järvisen ja Juhana Suoniemen osaamista, mutta Vihreiden toimintaa, puoluetoimiston arkea ja puolueen organisaatiota pitkään läheltä seuranneena olen sitä mieltä, että tässä tilanteessa Vihreiden kannalta Panun jatko on vaihtoehdoista paras.