Kesän loppu, syksyn alku

p1050655

Kesäloma loppui reilu viikko sitten. Palasin takaisin töihin puoluetoimiston turvaan – ja olen viihtynyt mukavasti. Vaikka lomailu aina työnteon toki voittaakin.

Loman loppuun mahtui kesän toinen reissu Lappiin, Lemmenjoen kansallispuistoon. Siitä tarkempi raportti myöhemmin. Loman lopulle ajoittui myös väitöskirjapuuhan selvä edistyminen: lähettelin sähköposteja professoreille ja hahmottelin ideoita siitä, mitä väitöskirjassa voisin tehdä ja mitä lopullinen työ voisi olla.

Syksyllä jatkan väitöskirjan edistämistä. Tavoitteena on lähikuukausina saada hahmoteltua se, mitä väitöskirjassa tulen tekemään (l. tutkimussuunnitelma) ja kirjautua johonkin sopivaan yliopistoon jatko-opiskelijaksi.

Toinen syksyn tavoite on, yllätyksettä, liikunta. Sen suhteen en ole niin huolissani, sillä olen jaksanut nostella painoja ja käydä lenkillä kiitettävän ahkerasti. Miinuspuolena jooga on jäänyt vähemmälle. Samoin kitaran soittaminen – se harmittaa hieman.

Että kyllä tämä tästä!

Väitöskirjan teemasta ja työtavoista

utu.jpgVäitöskirjatyön alkupäässä tärkeintä on väitöskirjan teeman, eli laajan tieteellisen kontekstin  hahmottaminen. Sen hahmotuttua on mietittävä aihetta ja vähitellen myös tutkimusongelman ja -kysymysten asettelua.

Tuleva väitöskirjani käsittelee tietoyhteiskuntateemoja. Ehkä tietoyhteiskuntapolitiikkaakin. Niistä kirjoitin toissa vuonna gradussani, niistä olen kiinnostunut edelleen ja niistä luulen jotakin tietäväni. Uusia sävyjä saan yhteiskunnallisen muutoksen ja toisaalta kansalaisyhteiskunnan sekä -vaikuttamisen kysymyksistä.

Pelkkä teema ei kuitenkaan riitä, vaan vähitellen on löydettävä itseään lähellä oleva aihe tutkimusongelmineen. Mistä sellaisen löytäisi? Lukemalla muita tutkimuksia, tarkkailemalla maailmaa, antamalla aikaa luovalle mietiskelylle ja sosiologiselle mielikuvitukselle, luulisin. Apua saattaa saada myös kyselemällä professoreilta ja tutkijoilta sekä tutustumalla tutkimushankkeisiin. Pitäisi vain uskaltaa kysellä.

Eräs aihe, jota olen mielessäni käännellyt, kulkee mahtipontisella työnimellä “suomalainen tietoyhteiskunta eilen, tänään ja huomenna“. Se on laaja hanke, jossa nimensä mukaan hahmotellaan sitä, mitä tietoyhteiskunta Suomessa on ja mihin suuntaan “tietoyhteiskuntakehityksen” nimessä Suomea on suunnattu. Aiheessa on tosin yksi ongelma: se on liian laaja. Tietoyhteiskunnan tarinan  kunniakas kertominen vaatisi vuosien työtä ja enemmän resursseja kuin itselläni on. Liian suurta palaa en voi enkä halua haukata, joten aihe laajimmassa mitassaan on haudattava. Olisikohan mahdollista keskittyä vain tietoyhteiskunnan menneeseen tai tulevaan?

Samalla kun pohtii väitöskirjan aihetta, on syytä miettiä työn tekotapaa, sillä aihe ja työtavat (joilla en tarkoita tutkimusmenetelmiä) kulkevat rinta rinnan. Väitöskirjaa voi ryhtyä tekemään ylhäisessä yksinäisyydessä. Toinen vaihtoehto on pyrkiä mukaan johonkin ryhmään tai laajempaan projektiin, ja pyrkiä tekemään väitöskirjaa jollakin tavalla sen suojissa. Tällaisista projekteista kiinnostavimmalta vaikuttaa Somus – poikkitieteellinen ja tieteidenvälinen Suomen Akatemian rahoittama hanke, jonka tavoitteena on luoda ymmärrystä kansalaisuuden, julkisen ja päätöksentekoon osallistumisen teemoista “sosiaalisen median aikakaudella”. Somus vaikuttaa kiinnostavalta, ja tekijäjoukko osaavalta, mutta mukaan en ole uskaltanut itseäni millään lailla tarjota, enkä edes lisätietoja kysellä.

Sekä yksinäisyydessä että “ryhmässä” työskentelemisessä on etunsa ja haittansa. Projektissa tai ryhmässä mukana oleminen vaatii sitoutumista sekä ihmisiin ja aikatauluihin sopeutumista. Vastapainoksi saa tukea, tsemppiä, kontakteja, ideoita – ehkä siinä sivussa sen aiheenkin. Yksinäinen tekijä taas on oman itsensä herra, vailla huolia mistään muusta kuin itsestään ja omasta työstään.

Väitöskirjan aiheen ja tekotavan lisäksi on myös hyvä miettiä, missä seurassa työtä teen. On pohdittava, kuka olisi hyvä ohjaaja väitöskirjalle ja minkä yliopiston sosiologian laitokselle haluan työni tehdä. Sain gradustani sen verran kelvollisen arvosanan, että sen puolesta voin teoriassa itse valita, haluanko tehdä väitöstäni esimerkiksi Turun, Helsingin tai Tampereen yliopistoon.

Kaikki kolme ovat kelpo vaihtoehtoja. Turun yliopisto puolustaa paikkaansa siksi, että se on minulle ennestään tuttu ympäristö – tunnen ihmiset ja tiedän, mitä laitokselta saa. Tosin Turun yliopiston sosiologian laitoksella ei tietoyhteiskuntateemoja juuri käsitellä, joten olisin aiheeni kanssa ihan yksin.

Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisestä taas tietoyhteiskuntatutkimuksen asiantuntemusta löytyy. Yliopistossa vaikuttaa muiden tietoyhteiskuntaosaajien ohella myös professori H. Melin, graduni ohjaaja. Muilta osin Tampere olisi hyppy tuntemattomaan: yliopisto ei ole tuttu, eivätkä yliopistolaisetkaan.

Helsingin yliopiston etu on se, että yliopistolla on paitsi maan parhaat resurssit, myös maan parhaat yhteistyöverkostot. Toinen etu on se, että itse satun sijaitsemaan Helsingissä – ainakin tällä hetkellä. Haittapuolena Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekuntakaan ei ole erityisen tunnettu tietoyhteiskuntapuolen osaamisestaan.

Lukisin mielelläni lukijoiden ajatuksia, kommentteja, tuntoja ja kysymyksiä pohdinnoistani.

Tohtoriksi kolmekymppisenä

tohtoriksiValmistumisestani sosiologiksi on kulunut vuosi. Se aika on mennyt vihreitä töitä tehdessä, levätessä ja väitöskirjasta haaveillessa.

Tänä vuonna lopetan haaveilun ja aloitan töiden tekemisen. Ryhdyn paitsi suunnittelemaan väitöskirjaani, myös edistämään sen valmistumista kirjoittamalla tutkimussuunnitelman, kirjautumalla jatko-opiskelijaksi ja valmistelemalla väitöskirjan teoreettista osuutta. Miten käy – siitä kirjoitan blogissa vuoden mittaan.

Uskon, että väitöskirjan tekeminen on prosessina haastava, mutta ei mahdoton. Omassa väitöskirjatyössäni haasteena on työnteon ja väitöskirjaprosessin yhdistäminen – tutkimuksen tekeminen ei esimerkiksi keväällä, eurovaalien lähestyessä, ole mahdollista. Etujani ovat korkea työmoraali ja hyvä kirjoitusosaaminen. Tekstin tuottaminen ei ole ongelma, ajan löytäminen ja siihen liittyvät jaksamisen kysymykset ovat.

Väitöskirjaa on lähdettävä tekemään nöyränä realistina. Uskon pystyväni pitämään jalat maassa – niin monen tuttavan väitöskirjatyötä olen seurannut, että tiedän, mitä urakalta odottaa. Silti väitöskirjan tekeminen on kokemuksena aina omanlaisensa – yhden hyvät vinkit eivät toisella toimi.

Ensimmäinen askel väitöskirjatyössä on tutustua jo tehtyihin sosiologian väitöskirjoihin – jotta tietäisin, mikä on matkan määränpää ja minkälaista osaamista sinne pääseminen vaatii. Aloitan Pasi Pyöriän keväällä 2006 hyväksytystä väitöskirjasta Understanding Work in the Age of Information – Finland in Focus (pdf luettavissa Tampereen yliopiston väitöstietokannassa) yhtäältä siksi, että aihe liippaa läheltä omia kiinnostuksen kohteitani ja toisaalta siksi, että tiedän Pyöriän päteväksi tutkijaksi ja kirjoittajaksi.

Päteväksi tutkijaksi. Sellaiseksi en tähtää omalla väitöskirjatyölläni. En koe, että tutkijan työ on sitä, mitä haluan isona ja aikuisena tehdä. Sen sijaan läheisemmältä tuntuu ajatus työskentelystä tieteen ylärakenteissa, kenties tiede- ja teknologiapolitiikassa. Suomen Akatemian tai Tekesin kaltaisessa instituutiossa, poliittisessa ympäristössä, jossakin muussa – tiedäpä tuota.

Tavoitteeni: tohtoriksi kolmekymppisenä. Täytän ylihuomenna 28. Kiire tulee mutta tulkoon.