Kuvassa loikkari. Kuva: aramolara. Lisenssi: cc.
Niin se on: veteraanikansanedustaja, tekniikan tohtori Eero Paloheimo jätti (jälleen) Vihreät pari viikkoa sitten.
Osmo Soininvaaran blogikirjoituksen tavoin olen sitä mieltä, että tämä on niitä eroja, jotka ovat parantavia molemmille osapuolille. Ei ole salaisuus, että Vihreiden ja Paloheimon parisuhde ei ole ollut viime vuosina kestävissä kantimissa.
Monet oikean äärilaidan l. persustanian blogikirjoittajat ovat tulkinneet Paloheimon lähdön Vihreiden lopun aluksi. Aika villiä. Vielä ei romahdusta ole näkynyt, ja se jäsenmääränmokomakin on kasvamaan päin.
Tosiasiassa mikään vihreä vaikuttaja Eero Paloheimo ei ole vuosiin ollut. Kunnallisvaaleissakin Paloheimo oli Tuusulassa ehdolla ihan muulta kuin Vihreiden listalta. (Ja sai 105 ääntä – ei ihan mitalisijoilla Tuusulan Puolesta -listalla.)
Totta on myös se, että ei Vihreät ole vaikutteita tai poliittisia avauksia Paloheimolta ottanut. Sen jo sanelee Paloheimon viime aikainen persulais-linkolalainen paatos, johon Vihreät ei ole lähtenyt. Eikä muuten lähde.
Vääräleuat, Paloheimon erosta kuultuaan, jopa vitsailivat, että hyvä näin, sillä Paloheimon teorioiden ja suunnitelmien varaan ei kannata rakentaa – ne kun todistetusti eivät kanna.
Jotakin Paloheimon sivuraiteella olosta kertonee se, että koko vihertävän pikku-urani aikana olen tavannut Paloheimon vain kerran, Vihreä Lanka -lehden synttäreillä, joskus vuonna 2008. Muistan, että Paloheimo istui yhdessä Hannes Mäntyrannan ja muutaman muun veteraanin kanssa vieruspöydässäni – ja jupisi illan mittaan mitä jupisi.
Totta puhuakseni paljon sen enempää en siitä illasta muista. Taisin olla aika perseet.
Eräät ovat spekuloineet, loikkaako Paloheimo Matti Putkosen tavoin persuihin. Ei mahdoton ajatus. Tuntuu vähän siltä, että vuosimallin 2010 Paloheimo sopii persujen pirtaan paljon paremmin kuin vuosimallin 2010 Vihreisiin.
- – -
Vaan kuka muistaa Merikukka Forsiuksen (kok)? Merikukka loikkasi Vihreiden eduskuntaryhmästä Kokoomukseen ystävänpäivänä 2008. Tästä tutut vääräleuat mukailivat vanhaa vitsiä: kauppa oli hyvä, sillä molempien eduskuntaryhmien älykkyysosamäärä lisääntyi.
Itse en moista ala-arvoista irvailua osaa kommentoida. Enkä osaa kertoa Merikukasta mitään muutakaan, sillä – ellei paria ohikävelyä eduskunnan käytävillä lasketa – en ole tavannut häntä kertaakaan. En missään. Esimerkiksi puoluetoimistolla hän ei läsnäollessani käynyt kertaakaan. Ei kokoustamassa, ei istahtamassa, ei juhlimassa. Se on aika hämmästyttävää, sillä kuuluimme kuitenkin samaan organisaatioon useamman kuukauden.
Vaan tiedä tuosta. Ehkä Merikukalle ei vaan tullut toimistolle asiaa. Ehkä oli muita kiireitä. Merikukalla, myyttisellä hahmolla.
- – -
Ja vielä pikku-uutinen Kokoomuksesta ja loikista puheen ollen: suuremmalle yleisölle tuntematon, mutta Uusi Suomi -blogistaan joillekin tuttu Vesa Hack on blogikirjoituksensa mukaan loikannut Vihreistä Kokooomukseen. Eräänä merkittävänä syynä tähän lienee se, että Helsingin Vihreät ei häntä eduskuntaehdokkaaksi hyväksynyt.
Itse pidän poliittisia loikkia lähes poikkeuksetta hyvänä asiana. Jos ihmisestä tuntuu, että puolue x ei edusta omia arvoja, tai muuten vaan puolue y tuntuu houkuttelevammalta, niin loikkaaminen on hyvä juttu. Ja henkilötasollakin se on monesti helpompi ratkaisu, sillä sen vaihtoehto olisi pyrkiä muuttamaan puoluetta x toivomaansa suuntaan. Se ei ole helppoa tai aina hauskaakaan puuhaa. Se vaatii guts and balls.
Hackin loikassa ei ole mitään erityisen erikoista – loikkia tapahtuu suuntaan ja toiseen. Esimerkiksi samasta Uusi Suomi -ajatushautomosta tuttu demari Ana Maria Gutierrez Sorainen loikkasi pari tovia sitten Vihreisiin. Tervetuloa, Ana Maria!
Mutta yhdestä syystä Hackin loikka kismittää – henkilökohtaisella tasolla. Eräissä yhteyksissä yritin vähän proponoida Hackin valintaa ehdokkaaksi, siitä huolimatta, että Hackia en koskaan muista tavanneeni. Ihan vain blogikirjoitustensa perusteella – hieman erilaisena vihreänä.
Mutta Hack puolestaan loikkablogissaan kirjoittaa harkinneensa loikkaa Kokoomukseen jo puolisen vuotta. Toisin sanoen, jo ollessaan ehdokasehdokkaana, Hack taisi olla puoli sydäntä fantastis-kataistisella puolella. Tämän tiedon valossa tunnen itseni tietenkin vallan toopeksi – olenhan proponoinut tyyppiä, joka oli jo lähtökuopissa. Olisihan sun nyt pitänyt tää nähdä, sanonevat eräät tämän luettuaan. Ja oikeassa ovat. Niin olisi. Onneksi proponointini oli vaatimatonta – ja, lopulta, merkityksetöntä.
Kevyeksi lopuksi hacknekdootti. Asuin kauniissa Kannelmäessä kuntavaalien 2008 aikaan. Tuolloin Hack oli ehdolla Vihreiden listalta. Ovessani oli, kunnon ekoilijan tavoin, ei mainoksia -tarra. Se toimi myös vaalien alla hyvin, sillä kuntavaaliehdokkaiden mainoksia ei ovesta tullut. Paitsi yksi. Klonk sanoi luukku, lattialla lojui Vesa Hack.
Tähän se viimeinen vääräleuka kai veistäisi, että viisi miljoonaa vihreän sävyä, mutta verrattain vähän sisälukutaitoa.
