Marraskuun loppu vei lumen. Kaupungista tuli jälleen tylsä, tuulinen, haiseva, harmaa. Ihmisistä löntystäviä klöhmyröitä. Irvokkaan kontrastin kaikelle värittömyydelle tarjosi Stockmannin näyteikkuna. Lasin tällä puolella töpöttelivät yksiväriset virkakansalaiset. Toisella puolella joululallatukset marinoivat tekolunta, tonttupatsaita ja muovisia kilikelloja. Käskivät karkoittaa arkea ostamalla.

Oma arkeni ei kadonnut rahalla vaan ystävillä. Viikon aikana tapasin ihania ihmisiä milloin kahvin, milloin kuntoilun tai oluttuoppien merkeissä. En työskennellyt iltakuuteen, vaan lähdin ajoissa, ja yritin ottaa aikaa itselleni ja tärkeille ihmisille. Se oli tarpeen, sillä olen huomannut olevani töissä ajoittain jopa väsyneempi kuin kunnallisvaalien alla. Vajaan kolmen viikon päässä hehkuva joululoma ei tule hetkeäkään liian aikaisin.

Väsymyksestä hölmöilyyn; siihen, että tilasin torstaina lounasravintolassa kaalilaatikkoa. Ajattelematta hetkeäkään, että ruoassa saattaisi olla jauhelihaa. Kun annos tuli pöytään, sekä sikanaudan löyhkä että oma pölhöyteni pistivät pännimään. Onneksi työtoverilla oli vatsassa minunkin annokselleni tilaa, onneksi ravintolassa oli tarjolla myös salaattia ja leipää.

Pitkä ja painava työviikko ei päättynyt perjantaina, vaan vasta tänään, sunnuntaina. Syynä tähän oli Vihreiden puoluevaltuuskunta, joka kokoontui täällä Helsingissä, Eduskunnan lisärakennuksen tietoyhteydettömässä auditoriossa. Kokouksen suurin uutinen oli Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronbergin päätös jättää ensi kevään puheenjohtajapeli pelaamatta. Cronbergin ilmoitus oli paitsi yllätys Vihreiden sisäpiirille, myös suurisydäminen, epäitsekäs ja viisaasti ajoitettu ratkaisu tarjota tilaa nuoremmille tähdille.