Loppuvuosi oli lukemisen suhteen hieman alkuvuotta hiljaisempi. Tavoitteeni – yksi luettu kirja viikkoa kohti – ei siksi aivan toteutunut, vaan vuonna 2009 lopulta sain luetuksi 50 kirjaa. Niistä suurimmasta osasta on pieni arvio tässä blogissa.
Ensi vuonna jatkan kirja- ja sarjakuva-arvioiden kirjoittamista, mutta hieman laajemmin. Sen sijaan, että julkaisen muutaman kerran vuodessa koosteen luetuista teoksista, tavoitteenani on kirjoittaa jokaisesta luetusta teoksesta oma, erillinen arvionsa.
Vaan vielä vanhaan tyyliin: pari sanaa loppuvuonna luetuista.
Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman on kiitetty romaani yhden perheen elämänvaiheista kahden sodan, tai erityisesti sodanvastaisen mielenosoituksen laitamilla. Taitavasti, tunteita säästämättä kirjoitettu romaani käy läpi yhden perheen kipeitä hetkiä, puhumisia ja puhumatta jättämisiä. Teknisesti taitavan ja rakenteellisesti oivaltavan romaanin sisältö jättää välillä kylmäksi – aivan kuin ihmisten elämää seuraisi lasin takaa.
Reidar Palmgren: Tunneli on romaani paitsi avioerosta ja mielenterveydestä, myös itsensä kohtaamisesta niin lapsena kuin aikuisena. Keskuspaikkana on Helsinki ja Suomenlinnan seutu, jonka pimeät tunnelit kutsuvat päähenkilöä. Kirjassa on hetkensä, mutta niitä on valitettavan vähän. Tunneli on tarkasti kirjoitettua proosaa, jonka sielusta on vaikea saada otetta. Ehkä suuri syy tähän on henkilöhahmoissa, joiden kuvaaminen ei ole aina onnistuneinta mahdollista. Erityisesti vika vaivaa päähenkilöä, joka jää harmittavan ohueksi hahmoksi.
Emily Brontë: Humiseva harju on klassikkoromaani sukupolvien, elämän ja kuoleman rajat ylittävästä rakkaudesta, vihasta ja kostosta – suurista tunteista. Tarinassa tulkitaan kahden Cathyn ja yhden Heathcliffin vaikeita, välillä julmiakin vaiheita, joissa iloihin ja suruihin tartutaan kaikin voimin. Tämänkin päivän lukijaa viehättävällä tavalla kirjoitettu kirja on kepeälukuinen mutta raskasmielinen. Klassikkoasemansa se on saanut ansiosta.
Joel Lehtonen: Putkinotko on yhden päivän tapahtumiin keskittyvä kirja, jossa seurataan viinatrokari Juutas Käkriäisen ja hänen perheensä arkista elämää. Vaikka kirjaa pidetään kotimaisen kirjallisuuden klassikkona, erityisen kiinnostava teos Putkinotko ei ole. Se ei ole kiinnostavasti kirjoitettu, ja henkilöt sekä ajankuva jäävät latteikis. Se on hämmästyttävää, ottaen huomioon kirjan pituuden ja näennäisen perinpohjaisuuden. Kustannustoimittajaa ja kunnon karsimista olisi teos kaivannut.
Jose Saramago: Kertomus sokeudesta on väkevä romaani yhteiskunnasta, jossa ihmiset yksi kerrallaan sokeutuvat. Saramago kirjoittaa syrjinnästä, toiseudesta ja ennakkoluuloista taitavasti, lempeän inhimillisesti, ihmistä ja henkilöitä hyvin kuvaten ja ymmärtäen. Kirja on vahvimmillaan ensimmäisen kahden kolmasosan aikana – viimeisellä kolmasosalla se menettää hieman tehoaan. Tästä pienestä notkahduksesta huolimatta teos antaa ajattelemisen aihetta – laadukkaan kirjan merkki.
Mari Ahokoivu: Löydä minut tästä kaupungista on eräs parhaista tänä vuonna julkaistuista kotimaisista sarjakuva-albumeista. Taitavasti piirretty, tunnelmallisesti esitetty tarina kertoo tytöstä vieraassa kaupungissa – sekä ympäristöön että omaan mieleen ulottuvasta etsimisestä. Tunnelman ja tunteiden sekoitelma sarjakuvassa on onnistunut: teos on samaan aikaan lämmin ja haikea. Tyylikäs piirrosjälki ja kerrontatapa tuovat hyvällä tavalla mieleen Tove Janssonin sarjakuvien maailman.
Anders Nilsen: Monologues for the Coming Plague on haastava annos hieman surrealistisempaa tai absurdimpaa sarjakuvaa. Vähäeleisesti, jopa kömpelösti piirretty albumi on oikeammin kokoelma tarinoita, oivalluksia ja mielentiloja, jotka tekijä kokoaa lopussa mielenkiintoisesti yhteen. Tarinoista onnistunein on keskivaiheilta löytyvä Pittsburgh, joka kuvaa kohtalokasta automatkaa pysäyttävän lakonisella tavalla. Nilsenin sarjakuva on haastava teos, jota on vaikea kuvailla yksinkertaistuksilla. Juuri siihen tekijä lienee pyrkinyt.
Aino Sutinen: Taksi Kurdistaniin on kokoelma matkapäiväkirjasarjakuvia Lähi-Idästä. Mielenkiintoiset päiväkirjat tarjoavat kurkistuksia paitsi reppureissaamiseen, myös tavalliseen arkeen ja elämään monille suomalaisille vieraissa yhteiskunnissa. Elämänläheiset tarinat olivat mukavaa ja hyvällä tavalla kepeää luettavaa – niitä olisi toivonut luettavakseen enemmän ja laajemmin.
Guy Delisle: Pjongjang on sekin matkapäiväkirja kaukaisesta ja monelle vieraasta maasta: Pohjois-Koreasta. Teoksessa Delisle esittelee Pohjois-Korean arkea omien työ- ja arkikokemustensa kautta. Kirja on paitsi helppolukuinen, myös tarkkanäköinen. Delislen animaatioista paljon ammentava piirrostyyli tuo miellyttävää kepeyttä aiheen ajoittaiseen raskauteen. Tosin ei Delisle kovin syvälle Pohjois-Korean yhteiskuntaan aina mene. Mikä sarjakuvan kannalta lienee vain hyvä asia.
Yhdysvaltalaista Joe Saccoa (s. 1960) pidetään journalistisen sarjakuvan mestarina. Eikä syyttä: Saccon parhaat työt ovat tarkkanäköisiä reportaaseja vaikeista aiheista, kuten Bosnian sodasta sekä Palestiinan alueen ongelmista.