Joe Sacco: Footnotes in Gaza

(kritiikki julkaistu ensimmäisen kerran Sarjainfo 1/2010 -lehdessä)

footnotes_in_gazaYhdysvaltalaista Joe Saccoa (s. 1960) pidetään journalistisen sarjakuvan mestarina. Eikä syyttä: Saccon parhaat työt ovat tarkkanäköisiä reportaaseja vaikeista aiheista, kuten Bosnian sodasta sekä Palestiinan alueen ongelmista.

Suomessa Saccon tunnetuin julkaisu lienee albumi Palestiina. Siinä Sacco raportoi palestiinalaisten historiasta sekä nykyelämästä Israelin varjossa Länsirannalla ja Gazan alueella. Albumi on ollut myynti- ja arvostelumenestys – esimerkiksi vuonna 1996 se voitti arvostetun American Book Awardin.

Sacco palaa Palestiinan alueen ongelmiin viime vuonna julkaistussa albumissa Footnotes in Gaza. Teoksessa Sacco matkustaa Gazan kaistaleen eteläosiin ottamaan selvää vuonna 1956 tapahtuneesta verilöylystä, jossa israelilaiset sotilaat surmasivat 111 palestiinalaista. Albumi koostuu paitsi Saccon arkikokemuksista Gazan alueella, myös lukuisten palestiinalaisten kertomuksista ja muistoista.

Footnotes in Gaza on voimakas lukukokemus. Albumi tuo Palestiinan kauhut ja kurjuuden lukijan eteen – ei synkistellen tai mässäillen, vaan ihmisten kokemusten kautta tapahtumia raottaen. Saccon albumissa äänen saavat monenlaiset ihmiset – isoäidit, veljet, sotien veteraanit ja siviiliuhrit. Isralilaiset ja palestiinalaisterroristitkin.

Saccon albumi on malliesimerkki siitä, miten puhuttelevaa journalistista sarjakuvaa pitää tehdä. Albumi ei sorru saarnaamiseen, vaan se antaa lukijalle tilaa ajatella itse. Rakenteeltaan albumi on johdonmukainen ja selkeä, sisällöltään opettavainen ja puhutteleva, piirrosjäljeltään sisältöön sopivan realistinen.

Footnotes in Gaza -albumissa Sacco yhdistää sarjakuvan tehokeinoja journalistiseen osaamiseensa taitavasti. Piirrostyö ja teksti tukevat toisiaan mallikelpoisesti. Sisältö on karua mutta koskettavaa. Saccon albumi on niin taidolla tehty, että lukijan on jatkuvasti muistutettava itseään, että albumi kertoo todellisista ihmisistä ja tositapahtumista.

Robert Crumb: Genesis

(kritiikki julkaistu alkujaan Sarjainfo 1/2010 -lehdessä)

genesis”Raamatun ensimmäinen kirja kuvakertomuksena! Kokonaisuudessaan!”, huutaa yhdysvaltalaisen underground-ikoni Robert Crumbin (s. 1943) Genesis-albumin kansi.

Mitäpä siihen lisäämään. Genesis tosiaan on sarjakuvaversio Mooseksen ensimmäisestä kirjasta. Siihen sisältyy luomiskertomus, syntiinlankeemus ja vedenpaisumus. Kuten myös Baabelin tornin rakentaminen, Sodoman ja Gomorran tuho, Aabrahamin seikkailut sekä Jaakobin paini.

Underground-aikoinaan Crumb tunnettiin satiirikkona, joka nautti vakiintuneiden instituutioiden ärsyttämisestä sekä psykedeelihuumeiden käyttämisestä. Myöhempinä vuosinaan Crumb ei monen hippiaikalaisensa tavoin hurahtanut uskoon vaan pysytteli agnostikkona ja etsijänä. Siksi Crumbille Raamattu ei ole pyhä kirja vaan kokoelma myyttisiä kansantarinoita.

Lähtökohdat huomioon ottaen moni oletti, että Crumbin käsittelyssä Raamattu saisi kunnon kyytiä – edes pientä pyöritystä. Toisin kävi. Crumbin Genesis ei ole satiiri eikä edes omaääninen tulkinta Raamatun tapahtumista, vaan albumi on sarjakuvaksi muokattu Raamatun perinteinen, jopa konservatiivinen kuvitus. Genesis ei ole undergroundia, vaan historiallisen sarjakuvan ja Raamatun tulkinnan mainstreamia.

Genesiksen käsikirjoituksessa Crumb ei tulkitse Raamattua juuri lainkaan. Albumin tarina ja tekstit puhekuplia myöten ovat suoraan Raamatun sanaa. Niissä kohdissa, joissa tulkinnan varaa on jäänyt esimerkiksi Raamatun epäselvyydestä johtuen, Crumb perustaa tulkintansa vakiintuneeseen raamatuntutkimukseen. Vähien tulkintojensa taustoja Crumb selittää Genesiksen liiteosassa.

Omaa tulkintaa vältellessään Crumb menee sieltä, missä aita on matalin. Ratkaisu on tekijän kannalta helppo, sillä Raamatusta on vaikea sanoa mitään, mitä ei olisi aiemmin sanottu. Raamattunsa tuntevalle lukijalle Crumbin tulkinnattomuus tuo turvallisuuden tunnetta: Genesistä lukiessaan ei säikähdä eikä ylläty. Pitkästyy kylläkin.

On ikävää, että myös kuvituksessa Crumb välttää rohkeiden tulkintojen tekoa. Crumb sovittaa Mooseksen ensimmäisen kirjan tapahtumat osaavasti sarjakuvamuotoon, mutta sovitus on konventionaalinen, jopa tylsä. Kuvitus aihevalintoineen on perinteistä – samat teemat, kuvakulmat ja teatraaliset henkilöhahmojen asennot löytää mistä tahansa Raamatun tarinoita kuvittavasta teoksesta. Perinteistä on myös tarinan kulku ruudusta toiseen: esimerkiksi kokeiluja sarjakuvan tehokeinoilla ei Crumb tee.

Onneksi Crumb sentään piirtää tutulla tyylillään. Mustavalkoinen, jyrkkiä sävyjä suosiva piirrosjälki sopii Raamatun paatokseen hyvin. Hieman uutta näkemystä Raamattuun tuovat Crumbille tyypilliset siloittelemattomat ihmishahmot: miehet ovat tummia ja rujonkarvaisia, naiset rehevän seksuaalisia. Tosin myös hahmoja piirtäessään Crumb on aiempiin töihinsä verrattuna häveliäs ja kiltti.

Mauri Kunnas varoitti eräässä Nyrok City -stripissään, että tämän päivän kapinallinen on huomispäivän pieru. Genesis-albumin perusteella Robert Crumbille on käynyt juuri niin. Hänestä on tullut laimea, jopa vaaraton. On hämmästyttävää, että underground-ikonin albumin merkittävin ostajaryhmä löytyy USA:n raamattuvyöhykkeeltä ja että Raamatun tapahtumista kiinnostavampaa tulkintaa repii äärikonservatiivinen traktaattitaituri Jack Chick.

Loppuvuonna luettua

Loppuvuosi oli lukemisen suhteen hieman alkuvuotta hiljaisempi. Tavoitteeni – yksi luettu kirja viikkoa kohti – ei siksi aivan toteutunut, vaan vuonna 2009 lopulta sain luetuksi 50 kirjaa. Niistä suurimmasta osasta on pieni arvio tässä blogissa.

Ensi vuonna jatkan kirja- ja sarjakuva-arvioiden kirjoittamista, mutta hieman laajemmin. Sen sijaan, että julkaisen muutaman kerran vuodessa koosteen luetuista teoksista, tavoitteenani on kirjoittaa jokaisesta luetusta teoksesta oma, erillinen arvionsa.

Vaan vielä vanhaan tyyliin: pari sanaa loppuvuonna luetuista.

etta_han_muistaisiElina Hirvonen: Että hän muistaisi saman on kiitetty romaani yhden perheen elämänvaiheista kahden sodan, tai erityisesti sodanvastaisen mielenosoituksen laitamilla. Taitavasti, tunteita säästämättä kirjoitettu romaani käy läpi yhden perheen kipeitä hetkiä, puhumisia ja puhumatta jättämisiä. Teknisesti taitavan ja rakenteellisesti oivaltavan romaanin sisältö jättää välillä kylmäksi – aivan kuin ihmisten elämää seuraisi lasin takaa.

tunneliReidar Palmgren: Tunneli on romaani paitsi avioerosta ja mielenterveydestä, myös itsensä kohtaamisesta niin lapsena kuin aikuisena. Keskuspaikkana on Helsinki ja Suomenlinnan seutu, jonka pimeät tunnelit kutsuvat päähenkilöä. Kirjassa on hetkensä, mutta niitä on valitettavan vähän. Tunneli on tarkasti  kirjoitettua proosaa, jonka sielusta on vaikea saada otetta. Ehkä suuri syy tähän on henkilöhahmoissa, joiden kuvaaminen ei ole aina onnistuneinta mahdollista. Erityisesti vika vaivaa päähenkilöä, joka jää harmittavan ohueksi hahmoksi.

humisevaharjuEmily Brontë: Humiseva harju on klassikkoromaani sukupolvien, elämän ja kuoleman rajat ylittävästä rakkaudesta, vihasta ja kostosta – suurista tunteista. Tarinassa tulkitaan kahden Cathyn ja yhden Heathcliffin vaikeita, välillä julmiakin vaiheita, joissa iloihin ja suruihin tartutaan kaikin voimin. Tämänkin päivän lukijaa viehättävällä tavalla kirjoitettu kirja on kepeälukuinen mutta raskasmielinen. Klassikkoasemansa se on saanut ansiosta.

putkinotkoJoel Lehtonen: Putkinotko on yhden päivän tapahtumiin keskittyvä kirja, jossa seurataan viinatrokari Juutas Käkriäisen ja hänen perheensä arkista elämää. Vaikka kirjaa pidetään kotimaisen kirjallisuuden klassikkona, erityisen kiinnostava teos Putkinotko ei ole. Se ei ole kiinnostavasti kirjoitettu, ja henkilöt sekä ajankuva jäävät latteikis. Se on hämmästyttävää, ottaen huomioon kirjan pituuden ja näennäisen  perinpohjaisuuden. Kustannustoimittajaa ja kunnon karsimista olisi teos kaivannut.

sokeudestaJose Saramago: Kertomus sokeudesta on väkevä romaani yhteiskunnasta, jossa ihmiset yksi kerrallaan sokeutuvat. Saramago kirjoittaa syrjinnästä, toiseudesta ja ennakkoluuloista taitavasti, lempeän inhimillisesti, ihmistä ja henkilöitä hyvin kuvaten ja ymmärtäen. Kirja on vahvimmillaan ensimmäisen kahden kolmasosan aikana – viimeisellä kolmasosalla se menettää hieman tehoaan. Tästä pienestä notkahduksesta huolimatta teos antaa ajattelemisen aihetta – laadukkaan kirjan merkki.

loydaminutMari Ahokoivu: Löydä minut tästä kaupungista on eräs parhaista tänä vuonna julkaistuista kotimaisista sarjakuva-albumeista. Taitavasti piirretty, tunnelmallisesti esitetty tarina kertoo tytöstä vieraassa kaupungissa – sekä ympäristöön että omaan mieleen ulottuvasta etsimisestä. Tunnelman ja tunteiden sekoitelma sarjakuvassa on onnistunut: teos on samaan aikaan lämmin ja haikea. Tyylikäs piirrosjälki ja kerrontatapa tuovat hyvällä tavalla mieleen Tove Janssonin sarjakuvien maailman.

plagueAnders Nilsen: Monologues for the Coming Plague on haastava annos hieman surrealistisempaa tai absurdimpaa sarjakuvaa. Vähäeleisesti, jopa kömpelösti piirretty albumi on oikeammin kokoelma tarinoita, oivalluksia ja mielentiloja, jotka tekijä kokoaa lopussa mielenkiintoisesti yhteen. Tarinoista onnistunein on keskivaiheilta löytyvä Pittsburgh, joka kuvaa kohtalokasta automatkaa pysäyttävän lakonisella tavalla. Nilsenin sarjakuva on haastava teos, jota on vaikea kuvailla yksinkertaistuksilla. Juuri siihen tekijä lienee pyrkinyt.

taksi_kurdistaniinAino Sutinen: Taksi Kurdistaniin on kokoelma matkapäiväkirjasarjakuvia Lähi-Idästä. Mielenkiintoiset päiväkirjat tarjoavat kurkistuksia paitsi reppureissaamiseen, myös tavalliseen arkeen ja elämään monille suomalaisille vieraissa yhteiskunnissa. Elämänläheiset tarinat olivat mukavaa ja hyvällä tavalla kepeää luettavaa – niitä olisi toivonut luettavakseen enemmän ja laajemmin.

pjongjangGuy Delisle: Pjongjang on sekin matkapäiväkirja kaukaisesta ja monelle vieraasta maasta: Pohjois-Koreasta. Teoksessa Delisle esittelee Pohjois-Korean arkea omien työ- ja arkikokemustensa kautta. Kirja on paitsi helppolukuinen, myös tarkkanäköinen. Delislen animaatioista paljon ammentava piirrostyyli tuo miellyttävää kepeyttä aiheen ajoittaiseen raskauteen. Tosin ei Delisle kovin syvälle Pohjois-Korean yhteiskuntaan aina mene. Mikä sarjakuvan kannalta lienee vain hyvä asia.