Huono puoli

kettu

Pidin tänään Turun yliopiston sosiologian opiskelijoille luennon politiikassa työskentelystä. Luennossa muun muassa pohdin työn hyviä ja huonoja puolia.

Eräs huonoista puolista on se, että asiat ottaa turhan helposti henkilökohtaisesti. Tuntee itsensä riittämättömäksi, kun asiat eivät mene kuten toivoisi, kun maailma ei parane niin pian kuin haluaisi. Joskus sitä myös kantaa koko maailmaa harteillaan: asiat ja epäkohdat eivät unohdu kun töistä lähtee kotiin.

Eikä niiden pidäkään.

Silti, jonakin iltoina, raskaita asioita on niin paljon, että niiden jaksamisessa on työtä ja tekemistä.

Tänään oli sellainen ilta.

Oli raskasta tutustua eläinaktivistien turkistarhoilta kuvaamaan materiaaliin (www.tarhauskielto.fi – hatunnostoni tärkeän saitin teosta ja rohkeudesta materiaalin kuvamisesta). Miten ihmiset voivat osoittaa eläimiä kohtaan moista julmuutta, välinpitämättömyyttä? Miten joidenkin turhamaisuus voi mennä elävän olennon hyvinvoinnin ja oikeuksien edelle? Miten televisiossa turkistarhaajia edustanut nainen vaikutti niin sydämettömältä?

Oli raskasta seurata televisiosta kansanedustajien, erityisesti Keskustan ja Kokoomuksen eduskuntaryhmien puheenjohtajien, fundamentalistista ydinvoima-argumentaatiota. Miten joku voi uskoa, että Suomessa riittää tilaa kolmelle ydinvoimalalle ja kunnon määrälle uusiutuvia? Miten joku voi perustella ydinvoiman lisärakentamisesta päättämisen tarvetta nyt, vuonna 2010, kun tarvetta päätökselle edes teoreettisesti ei ole vielä moneen vuoteen? Miksi toimittajat eivät osaa tätä kysyä?

Oli raskasta seurata Helsingin kaupunginvaltuustossa käytävää keskustelua kasvisruokapäivästä. Miten joku voi tosissaan ajatella, että kasvisruoka kurjistuttaa koululaiset? Miten pienet ilmaston ja eläinten hyväksi tehdyt teot voivat olla joillekin niin mahdottomia hyväksyä?

Asiat ovat raskaita, mutta niitä on jaksettava parantaa, jotta hyvien puoli voittaisi. Monesti niin myös käy: pitkän, lähes eeppisen keskustelun jälkeen Helsingin kaupunginvaltuusto äänesti kasvisruokapäivän puolesta äänin 47-35.

Hyvä päätös todistaa vanhan sanonnan oikeaksi: maailma muuttuu, kun sitä muutetaan.

Where have all my Yosas gone?

yosa

Vuodenvaihteen jälkeen ruokakaupoissa käynti on ollut surullista, sillä lempiherkkujani, kaurasta tehtyjä vegaanisia Yosa-”jogurtteja”, ei juuri missään puodissa ole ollut. Niin isojen kuin pientenkin ruokakauppojen hyllyt ovat Yosien kohdalla olleet tyhjiä sekä Turussa että Helsingissä. Turun Wiklundin S-herkun tyhjien Yosa-hyllyjen luona jopa todettiin, että “raivaamme tilaa uusille tuotteille.”

Ehdin jo pelätä pahinta ja luulla, että Yosien valmistus on lopetettu. Näin kurjasti ei kuitenkaan ole käynyt. Niin suuri oli Yosa-ahdinkoni, että soitin iltapäivällä Yosia valmistavalle kaarinalaiselle Biofermelle. Puhelimeen vastannut iloinen nainen kertoi pahoitellen, että Yosien toimitusvaikeudet johtuvat (ymmärtääkseni) pakkausten viivakoodien uudistamisesta ja tukkurin haluttomuudesta jakaa uusilla viivakoodeilla varustettuja tuotteita ennen kuin kaikki vanhojen koodien Yosat oli saatu jakoon. Tai jotakin siihen suuntaan.

Oli niin tai näin, nämä vaikeudet alkavat ilmeisesti olla takana, sillä puhelimessa minulle luvattiin, että viimeistään ensi viikolla Yosia pitäisi löytyä jälleen lähes kaikista kaupoista. Kiva juttu!

muokkaus 18.1.2009:

Ovat Yosat palanneet kauppoihin, mutta kurjalla lailla. Sen lisäksi, että yhden Yosan koko on pienentynyt 150 grammasta 125 grammaan, Yosat on pakattu mustiin “tuplapaketteihin”.Eli yksittäisiä Yosia ei voi enää ostaa, vaan on ostettava kaksi, käärittynä täysin turhaan pahvikuoreen.Hintakin on noussut. Tai tarkemmin sanoen: yhden Yosan hinta on pysynyt euromääräisesti ennallaan, mutta koska yhdessä Yosassa on 25 g vähemmän sisältöä kuin ennen, hinnan voi sanoa nousseen.

Maut ovat ennallaan. Muuten on menty päin persperää. Kaiken muun sietäisin, mutta siitä en pidä, että ekologiseksi itseään mainostava tuote on muuttunut lisäkartongin myötä epäekologisemmaksi.

Joulu maalla

Jouluaatto meni Vampulassa herkullisia ruokia ja viiniä nauttien, lepäillen, lueskellen, lahjapaketeista paljastuneita ihmeitä ihastellen sekä pitkään saunoen. Oli rauhoittavaa, rauhallista, rentoa. Ainoa harmistus oli se, että lunta ei tänäkään jouluna liiemmin ollut. Onneksi edes sen verran, että hyvällä omallatunnolla saattoi väittää maan olleen valkoisehko.

Saarisen perheen joulupöytä oli tänä vuonna varsin vegaaninen. Kaikki laatikot tehtiin kauramaitoon ja -kermaan, samoin suurin osa riisipuurostakin. Pöydässä oli muun muassa mainiota sienikastiketta sekä erinomaisesti onnistunut seitan-’kinkku’, vegaanisista karjalanpiirakoista, makeisista, leivonnaisista tai marmeladeista puhumattakaan. Hyvä niin.

Aattoon mahtui myös parin tunnin sukuloimisreissu Punkalaitumelle. Kunta ei ollut ihmeemmin muuttunut viime käyntini – 1990-luvun lopulla – jälkeen, mitä nyt muutama putiikki oli jälleen sulkenut ovensa. Aattoiltapäivän kylänraitti oli yhtä hiljainen kuin hautausmaalla vierailleet muistelijat.