Loppusyksyllä luettua

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla on kotimaisen kirjallisuuden klassikko. Ihan syystä. Vaikka Väinö Linna ei ole kirjallisena ilmaisijana huippua, tapa, jolla Linna kuljettaa henkilöhahmonsa halki Suomen historian, on kunnioitettava. Parasta kirjassa on inhimillinen henkilögalleria, kurjinta Linnan eräät kummat valinnat (miksi esimerkiksi Koskelan Akselin – kirjan keskushenkilön – elämän kannalta olennaiset tapahtumat, kuten häät ja kuolema, käsitellään niin pintapuolisesti?) ja yleisesti romaanitrilogian kolmas osa, jossa on joutokäyntiä enemmän kuin tilkkeeksi.

Dan Rhodes: Antropologia on epätasainen, kirjallisesti hieman haukotuttavakin kokoelma piennovelleja miehen ja naisen suhteesta. Piennovelleissa ei monta huippuhetkeä ole – hauskoiksi aiotut novellit eivät naurata, ja syvällisiksi suunnitellut eivät ole syvällisiä. Sataan novelliin mahtuu vain muutama helmi.

Tommy Wieringa: Joe Speedboat on aikalaiskertomus erään hollantilaisen kaveriporukan kasvusta, elämästä ja ystävyydessä tapahtuvista muutoksista, kuljetettuna pyörätuoliin päätyneen kertojan näkökulmasta. Wieringan kieli on elävää, hyvällä tavalla näppärää ja lämminsydämistä. Tarina on mukaansatempaava ja hyvällä tavalla hyväntuulinen.

Anne Enright: Valvojaiset

Anne Enright: Valvojaiset

Anne Enrightin romaani Valvojaiset on vahva, ummasävyinen kertomus irlantilaisperheestä. Se on tarina unohdetuista muistoista. Tunteista omaa perhettä kohtaan. Sisaruksen kuolemasta. Kuvitelmista ja totuuksista.

Enright on rakentanut Booker-palkitun romaaninsa kahteen kerrokseen. Niistä toisessa selvitetään sisarusten isoäiti Adan elämänvaiheita. Toisessa surraan  viinanjuontiin taipuneen sisaruksen, Liamin kuolemaa. Kerrokset lomittuvat toisiinsa taitavasti. Adan ja Liamin tarinat kasvavat yhteen.

Hyvin kirjoitettu ja ansiokkaasti käännetty romaani on käännöskirjallisuutta parhaimmillaan. Erityisen hyvää romaanissa on Enrightin taito kuvata vihan ja turhautumisen tunteita – uskottavasti, oivaltavastikin. Kevyttä kesälukemista kirja ei ole, niin vahvasti romaani kiinni tämän ajan tunteiden varjoisissa mutta todellisissa puolissa.

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Elina Hirvosen toinen romaani Kauimpana kuolemasta on tarina halusta elää – sekä halusta antaa toisille elämä. Olla hetken verran kaukana kuolemasta.

Afrikkalaisten ja suomalaisten erilaisia, mutta tavallaan niin yhtäläisiä maailmankuvia peilaava romaani on upeasti kirjoitettu. Erityisesti henkilöhahmojen kuvaajana, kertojana, esiintuojana Hirvonen on mestari. Hänen tapansa antaa ihmiselle omat äänet on niin vakuuttava, että hahmojen muistot, tarinat ja kokemukset tuntuvat iholla asti. Harvoin suomalaisessa kirjallisuudessa henkilöhahmot tulevat näin tutuiksi – näin lähelle.

Jos esikoisromaanissa Jotta hän muistaisi saman Hirvosen tyylissä oli säröjä, jonkun verran ylilyyristä lauserakenteiden krumeluurikoristelua, ei tässä romaanissa tyylirikkoja tapahdu. Hirvosen paketti on niin hyvin kasassa, että mikäli Kauimpana kuolemasta ei ole syksyn Finlandia-ehdokkaiden joukossa, tapahtuu suoranainen kirjallinen vääryys.