Pöyrisjärven erämaa-alue sijaitsee Enontekiön kunnassa, aivan Suomen ja Norjan rajalla, Suomi-Neidon oikean olkapään kohdalla. Luontoon.fi kuvaa aluetta kokeneille vaeltajille sopivaksi kulkuseuduksi – ei juuri ihmisiä, ei merkittyjä polkuja, vaan järviä, lampia, hiekkarantoja, vaaroja, tuntureita, harjuja ja soita. Sinne suuntautui tämän kesän ensimmäinen vaellusreissu. Sen tein perinteiseen kesävaellustapaan yhdessä ystäväni Jannen kanssa.
Alkuviikosta ajeltiin autolla Jannen kotoa Tyrnävältä aina Enontekiön Hettaan saakka, jossa tehtiin viimeiset hankinnat ja ostettiin seudun kartta. Sen hankkiminen oli tavallista haastavampaa, sillä Enontekiön 1:100000 -virkistyskartasta on painos liki lopussa, eikä uudesta ole tietoa. Hetassa sijaitsevasta Tunturi-Lapin luontokeskuksesta karttaa vielä löysi, mutta mistään muusta paikasta sitä eilöytynyt. Esimerkiksi lukuisat partio- ja kirjakaupat sekä muut Lapin luontokeskukset myivät ei-oota.
Hetasta Pöyrisjärvelle pääsee kahta kautta, joko alueen itäpäästä Kalmakaltion puolelta tai länsipäästä Näkkälän kylästä. Me valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon. Näin olivat tehneet monet muutkin: Näkkälän parkkipaikalla oli kymmenisen autoa saapuessamme.
Vettä Näkkälänjärvestä tankatessani huomasin, että vesisäkkini (Haglöfsin parikymmenlitrainen säkki, jota olen jo monta vuotta käyttänyt hieman isompien vesimäärien kantamiseen) oli rikki. Viime vaelluksella säkki oli ehjä, joten missä välissä säkki oli rikkoontunut, sitä en tiedä. Harmitti, kun kotona en pientä reikää ollut huomannut. Sain hyvän muistutuksen siitä, että vaellusvarusteet kannattaa tarkistaa huolella kotona – vaikka miten varma niiden kunnosta olisi etukäteen olevinaan.
Onneksi Pöyrisjärvellä ei vesisäkkiä tarvinnut, sillä reilun 15 kilometrin matkalla Näkkälästä Pöyrisjärvelle oli monta pienempää ja suurempaa lampea sekä puroa. Matka Näkkälästä kohti järveä sujui hurjaa vauhtia, sillä kylästä järven laitaan kulkee hiekkainen, kolme metriä leveä mönkijätie. Matkalla oli ainoastaan yksi risteys, ja siinäkin oli suuri kyltti. Eksymisvaaraa ei ole.
Aivan Pöyrisjärvelle asti emme ensimmäisenä päivänä tosin kävelleet, vaan majoituimme Jierstivaaran eteläpäässä olevan lammen rantaan, noin kymmenen kilometrin päähän Näkkälän kylästä pohjois-koilliseen. Majoituspaikka lammen rannalla oli muuten kelvollinen, mutta raivostuttavia mäkäräisiä oli paikalla valtavasti.
Toisena päivänä kiipesimme Jierstivaaralle etelärinnettä pitkin. Maasto oli helppokulkuista ja nousu pääosin loivaa. Maisemat huipulta olivat muikeat – vaaran laelta näkee mukavasti koko Pöyrisjärven seudun.
Vaaralta laskeuduttuamme jatkoimme matkaa Pöyrisjärvelle. Lounaan jälkeen lännestä nousi kova tuuli ja sen mukana kylmä sade, joten kävelimme pikavauhtia mönkijätietä pitkin aina Pöyrisjärvelle saakka. Tie oli yhä helppokulkuista, tosin Pöyrisjärven lähellä joutui riisumaan vaelluskengät yhden puron ylittämisen ajaksi. Vettä ei kuitenkaan lopulta ollut kuin hieman päälle nilkkaan asti. Vietimme yön hyväkuntoisessa Pöyrisjärven autiotuvassa, mukavassa ja rauhallisessa kulkijaseurassa. Yöpyjiä kahdentoista hengen tuvassa oli yhteensä viisi (meidät mukaan lukien). Tämän joukon lisäksi kaksi kulkijaa ja yksi herttainen koira majoittui telttaan tuvan ulkopuolelle. Autiotuvalla kaikki sujui aamuun asti hyvin – huomioimatta sitä kurjuutta, että epähuomiossa tumpeloin kompassini pöydältä lattialle niin, että suunnannäyttäjä meni säpäleiksi.
Kolmantena päivänä jätimme mönkijätiet jälkeemme, kun lähdimme autiotuvalta suoraan länteen, kohti Norjaa. Kohteenamme oli pieni järvi pari kilometriä Norjan rajasta länteen. Taival alkoi helpolla suon ylityksellä ja jatkui mukavalla harjureippailulla – hiekkaharjua oli hauska (joskin hieman hidas) nousta ylös ja alas. Harjun jälkeen lounastimme Termisjärven pohjoispäässä hyttysseurassa, josta jatkoimme suoraan kohti Norjan rajaa. Helppokulkuista reittiä kaiken aikaa.
Suomen ja Norjan rajaa ei tunturimaastosta erottanut, mutta aivan rajan tuntumassa kulkee poroaita, jonka ylittäminen (tai, Jannen ja rinkkojen tapauksessa, alittaminen) toi symbolisen tunteen siirtymisestä barbarian maille. Ulos sivistyneestä Euroopasta, ulos lempeältä eurovyöhykkeeltä, villiin viikinkien ja vuonojen maahan.
Norjassa ongelmat sitten kumuloituivat. Löysimme kohdejärven helposti, mutta sen rannat olivat niin pusikkoiset ja soiset, että järven rannalle jääminen ei tullut kyseeseenkään. Samaan aikaan vaelluskenkäni osoittivat hajoamisen merkkejä: kesällä 1998 hankitut Meindlit sanoivat sopimuksensa irti. Pohjat lähtivät kengistä irti. Ne piti järven rannalla, hyttysten keskellä jotenkuten paikkailla rautalangalla, mutta eihän siitä pysyväksi ratkaisuksi ollut. Harmitti.
Pienen neuvonpidon jälkeen päätimme kävellä järven rannalta nelisen kilometriä lounaaseen, takaisin Suomen puolelle ja mukavan hiekkarantaisen Kaamusjärven rantaan. Matka ei ollut pitkä, mutta se oli hyvin rankka, ehkä jopa vaellusvuosieni rankin pätkä: upottavaa suota, todella tiheää puskaa, koivikkoa, kanervikkoa, kaikkea. Samaan aikaan yllä oli paahtava helle, kävely väsytti – ja jalat olivat hellinä, sillä pohjarikkoisilla kengillä oli todella kurjaa kävellä. Kaikki tämä kosteassa paikassa, valtavien hyttys- ja mäkäräispilvien keskellä. Ei kivaa.
Onneksi Kaamusjärvi korvasi kaiken. Hiekkarantainen, matala järvi kutsui uimaan. Polskinta viilensi ja tyynnytti oloa niin paljon, että illalla oli kaiken rämpimisen jälkeen jopa hauskaa. Ja uni kyllä maittoi! Suositeltava majapaikka!
Neljäntenä vaelluspäivänä ei ollut paljon vaihtoehtoja – kenkäni olivat kulkukelvottomat, välillä jopa vaaralliset, sillä pohjattomissa monoissa ei ollut paljon pitoa. Niinpä päätimme lähteä järven rannasta pienen koukun kautta suoraan mönkijätielle, joka löytyikin helposti, ja jota lopulta seurasimme takaisin Näkkälään saakka. Kylästä otimme kumijalan, joka kuljetti meidät neljäkymmentä kilometriä itään, Kalmakaltion seudulle. Siellä telttailimme viimeisen yön, ennen lähtöä takaisin Oulun seudulle.
- – - -
Kaikkiaan Pöyrisjärven seutu oli mielenkiintoista, hieman erilaista Lappia. Pöyrisjärven maasto on tosiaan hyvin vetistä – puroja, lampia ja pieniä järviä on paljon. Samalla suotakin löytyy aivan riittämiin. Vastapainona hiekkaa, harjuja ja dyynejä kuin Yyterissä konsanaan.
Pöyrisjärven erämaan länsipuoli on todella helppoa kuljettavaa – sopii ihan kaikentasoisille kulkijoille. Polkuja ei ole, mönkijäteitä muutama kylläkin, mutta ei maastossa ihan helposti eksy. Varuillaan kuitenkin pitää olla – lampia, harjuja, vaaroja ja kukkuloita on sen verran, että kartanlukutaito olisi syytä olla ainakin kohtuukunnossa, mikäli poistuu mönkijäteiltä.
Puhuttiin Jannen kanssa, että palataan Pöyrisjärvelle paremmalla onnella jonakin toisena vuotena – varmaankin vähän eri puolelle erämaata.
- – - -
Joistakin varusteista pari sanaa.
Savotta 906 -putkirinkka oli tälle reissulle turhan suurikokoinen. Muuten kantovälineenä se on selälleni mitä mainioin. Hankinta Huuto.netistä muutama vuosi sitten.
Meindl-kengät kestivät hyvin sen yksitoista vuotta, kunnes hajosivat ratkaisevalla hetkellä. Liekö syytä investoida uusiin Meindleihin vai vaihtaa merkkiä?
Exped Downmat 9 DLX -makuualusta tarjosi parhaat unet teltassa ikinä. Kyllä se maksoikin, mutta hyvät yöunet ovat aina hintansa väärtit.
- – - -
Lisää kuvia Facebookissa.
