Vihreiden euroehdokkaat, puoluetoimiston työntekijät ja muutamat muut vihreät toimijat viettivät viime viikonvaihteen Brysselissä, Euroopan vihreiden kongressissa sekä eurovaalikoulutuksessa. Siellä olin siis minäkin puoluetoimistoduunarin ominaisuudessa – torstaiaamusta tiistai-iltaan asti.

Reissu oli antoisa mutta rankka. Antoisa siinä mielessä, että opin jälleen paljon uusia asioita Brysselistä sekä EU-politiikasta. Tuntuu, että vähitellen alan sisäistämään Euroopan Unionin toimintaa ja päätöksentekoa sekä unionin toimintaan liittyviä nyansseja. Reissu oli antoisa myös siksi, että se toimi mukavana, ryhmäyttävänä kokemuksena: euroehdokkaat saivat intoa omiin kampanjoihinsa ja valtavasti tietotaitoa politiikan tekemiseen, riippumatta siitä, pääsevätkö läpi vaaleissa vai eivät. Antoisaa oli sekin, että Euroopan Vihreät hyväksyivät kongressissa yhteisen election manifeston. Sitä ohjelmaa myös suomalaiset Vihreät käyttävät tulevissa Eurovaaleissa.

Matka oli rankka paitsi siksi, että se kesti monta päivää, myös siksi, että sain sunnuntai-iltana jonkin kurjan taudin. Vointini sunnuntai-iltana ravintolassa oli kamala, ja muuttui siitä vain kehnompaan suuntaan. Maanantain kärvistelin kunnon kuumeessa, ja tiistainen paluumatka Brysselistä Helsinkiin oli särkylääketokkurankin läpi tuskallinen. Olo ei helpottanut keskiviikkona, ja torstainakin vielä olin ihan pihalla. Vasta eilen, perjantaina, pystyin syömään kiinteää ruokaa ensimmäisen kerran moneen päivään ja tunsin oloni iltaa myöten edes etäisesti terveeksi.

Sairastelusta huolimatta Brysselissä oli, kuten aina, mukavaa. Pidän kaupungista, sen tyylistä ja tunnelmasta, vaikka siellä yhä mielestäni on ihan liikaa roskaa ja likaa sekä autoja. Ruoka oli herkullista, viini oli edullista ja viherseura mainiota. Ranskaakin opin – kaksi sanaa.

-

Kongressilauantaina Belgian vihreät olivat järjestäneet mukavan iltajuhlan herkkuineen kaikkineen brysseliläisessä taidehallissa. Ennen kongressia, välillä sen aikanakin, huhuttiin, että juhliin olisi incognito saapumassa kaikkien seurapiirihyvisten ykkösfrendi, Bono.

Ei tullut Bonoa, vaan saatiin Thom Yorken veli. Vähän kuin siinä sadussa: ei tullut takkia, tulikin nivuskukkaro. Vai mikä se nyt oli.