Päättynyt syksy oli työmielessä tähänastisen elämäni stressaavin. En ole milloinkaan ollut niin rasittunut, niin lähellä loppuun palamista kuin hieman ennen joululomalle jäämistä, kun deadlinet, vastuut ja velvoitteet kaatuivat päälle.
Ai mikä väsytti? Oli uusien verkkosivujen avaamista. Oli keskustelua herättänyttä kampanja-avausta. Oli henkilöstörekrytointia, oli tekijänoikeuslinjausten tekemistä ja tietenkin kaiken edellä mainitun suunnittelua. Normaalitöistä tai Sarjainfo-lehden tekemisestä nyt puhumattakaan.
Kaikista kiireistä kyllä jotenkin selvisi kunnialla yli, mutta varsinkin loman lähestyessä ja väsymyksen kasvaessa ymmärsi, että sama tahti ei voi jatkua. Keväällä on, eduskuntavaaleista huolimatta, otettava hieman rauhallisemmin. Annettava aikaa itselle ja läheisille. Luettava kirjoja. Muistettava pötkötelläkin. Oltava välillä jotakin muuta ja jossakin muualla kuin työminä töissä työpaikalla.
Joululomaa vietän peräti tammikuun 10. päivään saakka. Silloin palaan töihin – kolmekymppisenä, leppyneenä ja kunnolla levänneenä. Loman aikana aion nauttia talvesta, lukea kirjoja ja vältellä politiikkaa kaikin tavoin.
Ylälaidan kuvaan ja erääseen joulurallatukseen viitaten: rauhaa, joulurauhaa. Ihan kaikille.


