Talouskriisi tappaa eläimiä

Posted on 22.11.2011 by Vesa Saarinen

Mikä on suurin este eläinten hyvinvoinnin parantamisen tiellä?

Se ei ole pohjalainen turkistarhaaja tai satakuntalainen sikafarmari. Se ei ole perussuomalaisten vaalivoitto eikä kilotolkulla lihaa mussuttava kuluttaja, vaan Euroopan talouskriisi.

Lobbaamistapaamisissa törmää kerta toisensa jälkeen samaan argumenttiin: “eläinten olojen parantaminen on hyvä asia, mutta olojen parantaminen on kovin kallista. Talouskriisin vuoksi parannuksia on lykättävä.” Kaikkialta leikataan, ja parannukset eläinten oloihin ovat valitettavasti leikkauslistojen kärkipäässä.

Samaan aikaan talouskriisi on helppo keppihevonen jo sovittujen parannusten viivyttelylle. Esimerkiksi monissa Euroopan maissa häkkikanalakielto on uhattuna, sillä, talouskriisiin vedoten, tarvittavia uudistuksia eivät kaikki kanalat ole ehtineet tehdä. Siitä huolimatta, että uudistuksille on ollut vuositolkulla aikaa.

Meille eläinten oikeuksien puolustajille talouskriisi on haaste. Perusargumenttimme on moraalinen: eläinten hyvinvoinnin parantaminen on myös talouskriisin aikana tarpeen, sillä heikon talouden aikana leikkaukset kohdistuvat usein heikoimpiin. Ja eläimet ovat heikkoja – ne eivät voi äänestää eivätkä puhua omasta puolestaan.

Moraalinen argumentointi on eläinten olojen parantamisen kannalta ongelmallista, sillä moraalipohdinta ei vastaa talousargumenttiin hyvin – kirjallisuustermein ne ovat eri rekistereissä. Moraalisiin näkemyksiin on liian helppo vastata hymistelemällä sekä toteamalla, että varaa ei vain kerta kaikkiaan ole.

Moraalisen argumentoinnin sijaan meidän on tartuttava talouskeskusteluun täysillä. Meidän on käännettävä se eduksemme. Meidän on etsittävä paitsi argumentteja, myös käytännön esimerkkejä tilanteista, joissa eläinten hyvinvoinnin parantaminen on myös taloudellisesti kannattavaa.

Tällaisia esimerkkejä onneksi löytyy. Esimerkiksi Keski-Euroopassa eräät maataloustuottajat ovat havainneet, että eläinten hyvinvointiin panostaminen maksaa ennen pitkää itsensä takaisin, vieläpä korkojen kera. Säästöä tulee esimerkiksi eläinlääkärikuluista, ja lisäarvoa siitä, että kuluttajat ovat valmiita maksamaan paremman hinnan esimerkiksi lihasta, joka on tuotettu eläinten hyvinvoinnin huomioiden.

Vastaavia esimerkkejä pitäisi etsiä myös Suomesta. Vain löytämällä malleja, joissa eläinten hyvinvointi sekä talouden kestävyys kohtaavat, voidaan heikon talouden aikana tehdä parannuksia eläinten hyvinvointiin.

Jos jämähdämme moraaliseen argumentointiin, on olemassa vaara, että eläinten hyvinvoinnin parannukset kutistuvat myötätuntoiseksi hymistelyksi.

Kolumni julkaistu Animalia-lehdessä 4/2011.

Neljä pyyntöä Armon Vihreille

Posted on 8.11.2011 by Vesa Saarinen

Eilisen uutisen mukaan kirkkomyönteiset Vihreät järjestäytyvät Armon Vihreiksi. Järjestäytyminen on hyvä asia, mutta viesti, jonka Armon Vihreät välittivät Kotimaa-lehden uutisessa, oli ikävää luettavaa itselleni sekä – sosiaalisen median reaktioista päätellen – muille, joiden elämänkatsomus ei ole evankelis-luterilainen.

Uutisen innoittamana esitän alla neljä pyyntöä Armon Vihreille. Tyylilaji on julistuksellinen – kunnioituksesta, ei sen puutteesta johtuen.

Ensimmäinen pyyntö: antakaa pitää muita jumalia (tai olla pitämättä jumalia).

Vihreissä on koko joukko ihmisiä, jotka eivät usko evankelis-luterilaisen kirkon oppeihin. Vihreissä on ortodokseja, mormoneja ja juutalaisia. Vihreissä on muslimeja ja buddhalaisia. Luonnonuskovia, pakanoita, taolaisia, hinduja ja new age -väkeä.

Ja Vihreissä on suuri joukko ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista uskontoa.

Antakaa jokaisen pitää oma elämänkatsomuksensa.

Antakaa Vihreiden pysyä puolueena, johon mahtuvat erilaiset elämänkatsomukset ja joka suhtautuu erilaisiin elämänkatsomuksiin tyynesti ja tasa-arvoisesti.

Antakaa Vihreiden pysyä puolueena, joka suhtautuu evankelis-luterilaiseen kirkkoon tasa-arvoisesti muihin kirkkoihin nähden, ja joka tavoittelee elämänkatsomusten ja kirkkojen tasa-arvoa koko yhteiskuntaan.

Toinen pyyntö: viekää Vihreiden ajatukset evankelis-luterilaiseen kirkkoon (mutta älkää tuoko evankelis-luterilaista kirkkoa Vihreisiin).

Evankelis-luterilainen kirkko kaipaa Vihreiden hyviä näkemyksiä sukupuolten, seksuaalivähemmistöjen, uskontojen, elämäntapojen ja etnisten ryhmien tasa-arvosta.

Viekää Vihreiden hyvät ajatukset evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta älkää salakuljettako kirkkoa puolueeseen. Vihreät pärjää ilman evankelis-luterilaisen kirkon uskontunnustusta, evankeliumia ja luomisoppia. Konservatiivisuus, epätasa-arvoisuus ja suvaitsemattomuuskaan eivät Vihreisiin sovi.

Kolmas pyyntö: älkää loukatko toisin ajattelevia.

Ote Armon Vihreiden teeseistä: “Armon vihreät pyrkivät tuomaan vihreiden katsomuspolitiikkaan ja uskontokeskusteluun ennakkoluulojen sijasta faktoja, uutta näkökulmaa ja asiantuntijuutta.”

Toinen ote: “Armon vihreät haluaa tuoda keskusteluun järjen ja sydämen äänen sekä vihreiden ja kirkon sisällä että laajemmin yhteiskunnassa.”

Kolmas ote: “Ateistit ja fundamentalistit huutavat toisilleen kirkon yli, joka taas ei saa ääntään kuuluville ääripäiden välissä.”

Älkää korottako omaa elämänkatsomustanne tai omaa kirkkoanne muiden elämänkatsomusten tai kirkkojen yläpuolelle vihjaamalla, että toisella tavalla ajattelevien näkemykset olisivat ennakkoluuloisempia, vähemmän tosia, kapeakatseisempia ja asiantuntemattompia kuin omanne.

Älkää väittäkö omistavanne totuutta Jumalasta, jumalista, uskonnosta, uskonnoista tai uskontopolitiikasta. Älkää kerskailko, että teillä on järjen ääni ja sydän. Teillä on erilainen elämänkatsomus, mutta ei enemmän järkeä kuin uskonnottomalla, ei suurempaa sydäntä kuin pakanalla.

Ja älkää nyt ainakaan rinnastako ateisteja ja fundamentalisteja saman kolikon kääntöpuoliksi. Niitä ne eivät ole.

Neljäs pyyntö: älkää luoko vihollista (sillä vihollisenne on olkinukke).

Monien vihreiden vaatimus siitä, että uskontoihin suhtaudutaan tasa-arvoisen tyynesti, tai siitä, että valtio ja kirkko erotetaan toisistaan, ei ole hyökkäys elämänkatsomustanne kohtaan.

Älkää repikö puoluetta puhumalla “hyvin järjestäytyneestä ateistisesta osastosta” puolueen sisällä. Sellaista ei Vihreissä ole.

Älkää rakentako puolueen sisälle leirejä. Väkisin puolueen sisälle rakennettu, perusteeton “maaseutuvihreiden” ja “kaupunkilaisvihreiden” välinen vastakkainasettelu ei tarvitse uskonnollissävyistä seuraajaa.

Keskustelkaa, osallistukaa, ymmärtäkää. Meitä on moneksi.

Eläinten asian ajajaksi

Posted on 8.10.2011 by Vesa Saarinen

Suomalainen turkistarha

Olipa kerran Suomi, jossa viime keväänä järjestetyissä eduskuntavaaleissa Vihreät sai kunnolla nekkuun. Tuli vaalitappio. Ja vaalitappion myötä tuli puoluetoimistolle YT-neuvottelut. Säästöjä, irtisanomisia, lähisuutaria lainatakseni “vyön dieettipäähän muutama reikä lisää”.

Samaan aikaan omassa elämässäni sekä lähipiirissäni tapahtui paljon. Oli pohdittava uudemman kerran perusasioita – sitä, mitä haluaa, mitä ei halua, mikä on tärkeää, mikä turhaa.

Aikani tuumiskelutani päätin, että oli aika ottaa erilainen näkökulma politiikkaan. Ilmoitin YT-neuvottelujen edetessä, että hyväksyisin työsuhteeni purkamisen. Tokihan toiveeni toteutettiin. Lähtöpäätös oli vaikea, sillä puoluetoimistolla oli ollut tosi mukavaa työskennellä ja vaikutusmahdollisuuteni Vihreiden politiikkaan olivat ihan hyvät.

Päätös oli paitsi vaikea, se oli myös tarpeellinen. Sekä puolueelle että itselleni.

Puolueelle siksi, että neljässä vuodessa olin kokenut koko vaalikierron. Olin ollut mukana kunta-, europarlamentti- ja eduskuntavaalien valmistelujen ytimessä. On parempi, että uutta vaalikiertoa ja ensi vuoden kaksia vaaleja ovat tekemässä uudet voimat, uudella energialla.

Päätös oli tarpeen itselleni siksi, että voimani työn tekemiseen olivat vähissä. Halusin kolmekymppisyyden myötä kokeilla jotakin uutta ja erilaista. Downshiftatakin.

Uuden ja erilaisen kokeilussa onnistuin hyvin, downshiftaamisessa huonommin. Kesällä eläinsuojeluliitto Animaliassa avautui viestintäpäällikön tehtävä. Hain paikkaa, ja ilokseni tulin tehtävään valituksi.

Miksi täysipäiväiseksi eläinten asian ajajaksi?

Järjestönä Animalia oli tuttu rivijäsenen näkökulmasta. Tiesin mitä Animalia on ja mitä järjestö tekee. Tunsin joitakin animalialaisia, ja tiesin, että Animalia vaikuttaa kampanjoimalla sekä lobbaamalla.

Hain Animaliaan töihin niiden asioiden vuoksi, joita Animalia ajaa. Eläinten asiat ovat tärkeitä, ja ihmisiä, jotka puhuvat eläinten oikeuksista tarvitaan. Hain Animaliaan siksi, että uskon, että paras tapa vaikuttaa eläinten oikeuksiin on juuri sellainen, millä Animalia niitä ajaa. Keskustelemalla. Vaikuttamalla. Kampanjoimalla. Ottamalla kantaa. Lobbaamalla.

Työt Animalian toimistossa Helsingin Alppilassa aloitin elokuussa. Ensimmäiset puolitoista kuukautta ovat menneet hurjan nopeasti. Tutustuessa tehtäviin ja sidosryhmiin. Ihmisiä tavatessa. Kampanjaa ja toimintaa suunnitellessa. Ja viestintätöitä tehdessä – huomasitko, esimerkiksi, että parhaillaan vietetään Eläinten viikkoa? Entä oletko törmännyt Vapauta valinnoilla -kampanjaan, jossa kannustetaan positiiviseen sävyyn tekemään pieniä eläinystävällisiä kulutusvalintoja?

Politiikasta en luovu, enkä haluakaan luopua. Tavoittelen ehdokkuutta ensi syksyn kuntavaaleissa ja olen ladannut akkuja sen verran, että saatan lähteä ensi vuonna johonkin mukavaan luottamustoimeenkin. Mutta hurjan pitkiä työviikkoja, palaveriputkia, jatkuvaa varpaillaan oloa, hommafoorumin ja keskustelupalstojen ja aaargh-blogien lukemista, “särmikästä kansalaispalautetta”, raskasta työtaakkaa ja tietynlaista kiittämättömyyttä, niitä en politiikassa työskentelemisestä kaipaa.