Category Archives: politiikka

Arhinmäen Nato-hyökkäys toimii

Posted on by

Vaalikausi. Sitä olikin jo ikävä.

Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Paavo Arhinmäki on valinnut vaalikampanjansa kärjeksi puolustusliitto Naton dogmaattisen vastustamisen. Kampanjaa sävyttää Arhinmäen hyökkäävä, välillä jopa vihainen tyyli.

Hattu pois päästä: Arhinmäki osaa vasemmistopopulisminsa. Hänen tavoitteenaan ei taida olla presidentin virka, vaan Vasemmistoliiton kannatuksen kasvattaminen.

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi aggressiivinen Nato-kampanjointi saattaa olla fiksua.

Kovin tyylikästä saati valtionpäämiesmäistä se ei tosin ole. Se nähtiin eilisessä YLEn televisioväittelyssä. Arhinmäen hyökkäävä tyyli ei hurmannut esimerkiksi Ahtisaaren kampanjatiimissä taannoin vaikuttanutta Jussi Lähdettä:

Toivoin Paavo Arhinmäen esittelevän omia ajatuksiaan. Sen sijaan hän esitteli Niinistön, Lipposen ja eritoten Haaviston ajatuksia. Arhinmäen Stasi väittää löytäneensä Haaviston puheesta Vihreiden puoluevaltuuskunnalle vuodelta 2007 opillisen virheen. Entä jos sitä ei löydy? Mitä Arhinmäki tekee silloin?

Haluaisin juoda punaviiniä Paavo Arhinmäen kanssa, katsoa tiukasti silmiin ja haastaa. Paavo Arhinmäki näyttäytyy minulle suomalaisen politiikan populismin suurvisiirinä. Arhinmäelle taklaus tuntuu olevan logiikkaa tärkeämpää. Voisi viedä useammankin punaviinipullon, ennenkuin saisimme toisistamme selvää.

- Jussi Lähde: New Kids on the Block

Veikkaan Arhinmäen Nato-vaalistrategian perustuvan kahteen kivijalkaan.

1) Julistetaan Nato kaiken kurjuuden aluksi & juureksi, jonka jälkeen

2) vihjataan, että samoista äänistä kamppailevat ehdokkaat – erityisesti Eva Biaudet ja vielä erityisemmin Pekka Haavisto – ovat enemmän tai vähemmän perustavalla tavalla eri mieltä Natosta kuin Arhinmäki. Vähän kuin pahan puolella.

Kuten Jussi Lähdekin yllä huomauttaa, olennaista strategiassa ei ole se, mitä mieltä Arhinmäki itse on. Olennaista on se, miten väärässä muut ovat, erityisesti Haavisto. Se on perinteinen oppositiostrategia, jota Arhinmäen ohella osaavat hyödyntää myös Soini ja Väyrynen.

Toimiiko se?

Ainakin sosiaalisessa mediassa Arhinmäen tyyli tuntuu purevan.

Arhinmäki kannattajineen on tehnyt parhaansa kylvääkseen epäilyksen siemenen Haaviston Nato-näkemyksistä. Esimerkkinä tästä käy Arhinmäen Facebook-päivitys, jossa hän kehottaa kannattajiaan lukemaan vanhan uutisen Vihreiden asevelvollisuuslinjojen julkaisutilaisuudesta. Uutista Vasemmistoliiton kannattajat ovat paitsi jakaneet innolla, myös tulkinneet kuin Raamattua – säkeitä omaan uskoon sovitellen.

Sillä, mitä Haavisto on tosiasiassa mieltä, ei taida olla Arhinmäen Nato-strategiassa lopulta merkitystä. Asia, josta vastakkainasettelu on haettu, voisi myös olla jokin muu. Tärkeintä on, että mahdollisimman monille liikkuvalle äänestäjälle syntyisi mielikuva, jossa Arhinmäki on “oikeassa” ja Haavisto “väärässä”.

Kyse on paitsi liikkuvien äänestäjien houkuttelemisesta, myös kilpailijoiden leimaamisesta. Se on tämän päivän politiikkaa, ja sen puuhan Arhinmäki röyhkeänä populistina (sanavalintojen kunnioittavimmassa merkityksessä) osaa.

Silti: en voi olla surematta sitä, että ajan henki tuntuu olevan otollisempi ärripäiselle aggressiolle kuin rauhanrakentamiselle.

- – -

Mitä Arhinmäki ja Haavisto ovat Natosta mieltä?

Paavo Arhinmäki vastaa Helsingin Sanomien vaalikoneessa kysymykseen Natosta näin:

“Suomen ei missään oloissa ole järkevää liittyä NATOon.
Vastaus on lähinnä omaa näkemystäni, vaikka “ei missään oloissa” on varsin jyrkkä ilmaisu.
Näköpiirissä ei ole kuitenkaan sellaisia “oloja”, jotka muuttaisivat Naton perusluonnetta. Nato on rikkaiden länsimaiden sotilasliitto, joka puolustaa näiden maiden valtapoliittisia ja taloudellisia etuja valikoiduissa konflikteissa.
Maailmassa tarvitaan liittoutumattomia sovittelijamaita, jotka eivät ole konfliktien osapuolia. Olemme hyvässä seurassa yhdessä Ruotsin, Itävallan ja Irlannin kanssa. Suomen pitää keskittyä rauhanturvaamiseen ja siviilikriisinhallintaan YK:n operaatioissa.
Lisäksi jäsenyys lisäisi Suomen puolustusmenoja roimasti, ainakin, jos Naton omia jäsenkriteerejä noudatettaisiin. Myös kansalaisten selvä enemmistö on jäsenyyttä vastaan.”
- Paavo Arhinmäki

Pekka Haavisto vastaa samaan kysymykseen näin:

“Nato-jäsenyys ei nyt ole ajankohtainen, mutta asiaa on voitava harkita tarvittaessa uudestaan.
En kannata Suomen NATO-jäsenyyttä. Suomella ei ole tällä hetkellä mitään sellaista turvallisuusvajetta, jonka NATO-jäsenyys ratkaisisi. Nyt tekeillä oleva puolustusvoimauudistus ei vaikuta Suomen sotilaalliseen liittoutumattomuuteen.
Suomen on osallistuttava edelleen aktiivisesti kansainväliseen kriisinhallintaan, myös YK-johtoisiin operaatioihin. Meille on tärkeää myös pohjoismaisen turvallisuus- ja puolustusyhteistyön kehittyminen ja syventyminen pohjoismaisen solidaarisuusjulistuksen pohjalta. Myös EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikaa ja siihen sisältyvää yhteistä puolustuspolitiikaa pitää kehittää.
Pidän tärkeänä periaatetta, että Suomen turvallisuuspoliittisista ratkaisuista päätetään aina kotimaassa, eikä niitä ratkaista Moskovassa tai Washingtonissa. Pidän nykyisessä hallitusohjelmassa olevaa, kuuden puolueen yhteisesti hyväksymää kirjausta osuvana.”
- Pekka Haavisto

Talouskriisi tappaa eläimiä

Posted on by

Mikä on suurin este eläinten hyvinvoinnin parantamisen tiellä?

Se ei ole pohjalainen turkistarhaaja tai satakuntalainen sikafarmari. Se ei ole perussuomalaisten vaalivoitto eikä kilotolkulla lihaa mussuttava kuluttaja, vaan Euroopan talouskriisi.

Lobbaamistapaamisissa törmää kerta toisensa jälkeen samaan argumenttiin: “eläinten olojen parantaminen on hyvä asia, mutta olojen parantaminen on kovin kallista. Talouskriisin vuoksi parannuksia on lykättävä.” Kaikkialta leikataan, ja parannukset eläinten oloihin ovat valitettavasti leikkauslistojen kärkipäässä.

Samaan aikaan talouskriisi on helppo keppihevonen jo sovittujen parannusten viivyttelylle. Esimerkiksi monissa Euroopan maissa häkkikanalakielto on uhattuna, sillä, talouskriisiin vedoten, tarvittavia uudistuksia eivät kaikki kanalat ole ehtineet tehdä. Siitä huolimatta, että uudistuksille on ollut vuositolkulla aikaa.

Meille eläinten oikeuksien puolustajille talouskriisi on haaste. Perusargumenttimme on moraalinen: eläinten hyvinvoinnin parantaminen on myös talouskriisin aikana tarpeen, sillä heikon talouden aikana leikkaukset kohdistuvat usein heikoimpiin. Ja eläimet ovat heikkoja – ne eivät voi äänestää eivätkä puhua omasta puolestaan.

Moraalinen argumentointi on eläinten olojen parantamisen kannalta ongelmallista, sillä moraalipohdinta ei vastaa talousargumenttiin hyvin – kirjallisuustermein ne ovat eri rekistereissä. Moraalisiin näkemyksiin on liian helppo vastata hymistelemällä sekä toteamalla, että varaa ei vain kerta kaikkiaan ole.

Moraalisen argumentoinnin sijaan meidän on tartuttava talouskeskusteluun täysillä. Meidän on käännettävä se eduksemme. Meidän on etsittävä paitsi argumentteja, myös käytännön esimerkkejä tilanteista, joissa eläinten hyvinvoinnin parantaminen on myös taloudellisesti kannattavaa.

Tällaisia esimerkkejä onneksi löytyy. Esimerkiksi Keski-Euroopassa eräät maataloustuottajat ovat havainneet, että eläinten hyvinvointiin panostaminen maksaa ennen pitkää itsensä takaisin, vieläpä korkojen kera. Säästöä tulee esimerkiksi eläinlääkärikuluista, ja lisäarvoa siitä, että kuluttajat ovat valmiita maksamaan paremman hinnan esimerkiksi lihasta, joka on tuotettu eläinten hyvinvoinnin huomioiden.

Vastaavia esimerkkejä pitäisi etsiä myös Suomesta. Vain löytämällä malleja, joissa eläinten hyvinvointi sekä talouden kestävyys kohtaavat, voidaan heikon talouden aikana tehdä parannuksia eläinten hyvinvointiin.

Jos jämähdämme moraaliseen argumentointiin, on olemassa vaara, että eläinten hyvinvoinnin parannukset kutistuvat myötätuntoiseksi hymistelyksi.

Kolumni julkaistu Animalia-lehdessä 4/2011.

Neljä pyyntöä Armon Vihreille

Posted on by

Eilisen uutisen mukaan kirkkomyönteiset Vihreät järjestäytyvät Armon Vihreiksi. Järjestäytyminen on hyvä asia, mutta viesti, jonka Armon Vihreät välittivät Kotimaa-lehden uutisessa, oli ikävää luettavaa itselleni sekä – sosiaalisen median reaktioista päätellen – muille, joiden elämänkatsomus ei ole evankelis-luterilainen.

Uutisen innoittamana esitän alla neljä pyyntöä Armon Vihreille. Tyylilaji on julistuksellinen – kunnioituksesta, ei sen puutteesta johtuen.

Ensimmäinen pyyntö: antakaa pitää muita jumalia (tai olla pitämättä jumalia).

Vihreissä on koko joukko ihmisiä, jotka eivät usko evankelis-luterilaisen kirkon oppeihin. Vihreissä on ortodokseja, mormoneja ja juutalaisia. Vihreissä on muslimeja ja buddhalaisia. Luonnonuskovia, pakanoita, taolaisia, hinduja ja new age -väkeä.

Ja Vihreissä on suuri joukko ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista uskontoa.

Antakaa jokaisen pitää oma elämänkatsomuksensa.

Antakaa Vihreiden pysyä puolueena, johon mahtuvat erilaiset elämänkatsomukset ja joka suhtautuu erilaisiin elämänkatsomuksiin tyynesti ja tasa-arvoisesti.

Antakaa Vihreiden pysyä puolueena, joka suhtautuu evankelis-luterilaiseen kirkkoon tasa-arvoisesti muihin kirkkoihin nähden, ja joka tavoittelee elämänkatsomusten ja kirkkojen tasa-arvoa koko yhteiskuntaan.

Toinen pyyntö: viekää Vihreiden ajatukset evankelis-luterilaiseen kirkkoon (mutta älkää tuoko evankelis-luterilaista kirkkoa Vihreisiin).

Evankelis-luterilainen kirkko kaipaa Vihreiden hyviä näkemyksiä sukupuolten, seksuaalivähemmistöjen, uskontojen, elämäntapojen ja etnisten ryhmien tasa-arvosta.

Viekää Vihreiden hyvät ajatukset evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta älkää salakuljettako kirkkoa puolueeseen. Vihreät pärjää ilman evankelis-luterilaisen kirkon uskontunnustusta, evankeliumia ja luomisoppia. Konservatiivisuus, epätasa-arvoisuus ja suvaitsemattomuuskaan eivät Vihreisiin sovi.

Kolmas pyyntö: älkää loukatko toisin ajattelevia.

Ote Armon Vihreiden teeseistä: “Armon vihreät pyrkivät tuomaan vihreiden katsomuspolitiikkaan ja uskontokeskusteluun ennakkoluulojen sijasta faktoja, uutta näkökulmaa ja asiantuntijuutta.”

Toinen ote: “Armon vihreät haluaa tuoda keskusteluun järjen ja sydämen äänen sekä vihreiden ja kirkon sisällä että laajemmin yhteiskunnassa.”

Kolmas ote: “Ateistit ja fundamentalistit huutavat toisilleen kirkon yli, joka taas ei saa ääntään kuuluville ääripäiden välissä.”

Älkää korottako omaa elämänkatsomustanne tai omaa kirkkoanne muiden elämänkatsomusten tai kirkkojen yläpuolelle vihjaamalla, että toisella tavalla ajattelevien näkemykset olisivat ennakkoluuloisempia, vähemmän tosia, kapeakatseisempia ja asiantuntemattompia kuin omanne.

Älkää väittäkö omistavanne totuutta Jumalasta, jumalista, uskonnosta, uskonnoista tai uskontopolitiikasta. Älkää kerskailko, että teillä on järjen ääni ja sydän. Teillä on erilainen elämänkatsomus, mutta ei enemmän järkeä kuin uskonnottomalla, ei suurempaa sydäntä kuin pakanalla.

Ja älkää nyt ainakaan rinnastako ateisteja ja fundamentalisteja saman kolikon kääntöpuoliksi. Niitä ne eivät ole.

Neljäs pyyntö: älkää luoko vihollista (sillä vihollisenne on olkinukke).

Monien vihreiden vaatimus siitä, että uskontoihin suhtaudutaan tasa-arvoisen tyynesti, tai siitä, että valtio ja kirkko erotetaan toisistaan, ei ole hyökkäys elämänkatsomustanne kohtaan.

Älkää repikö puoluetta puhumalla “hyvin järjestäytyneestä ateistisesta osastosta” puolueen sisällä. Sellaista ei Vihreissä ole.

Älkää rakentako puolueen sisälle leirejä. Väkisin puolueen sisälle rakennettu, perusteeton “maaseutuvihreiden” ja “kaupunkilaisvihreiden” välinen vastakkainasettelu ei tarvitse uskonnollissävyistä seuraajaa.

Keskustelkaa, osallistukaa, ymmärtäkää. Meitä on moneksi.