Muisteluita: Virtalan Timo ja Lapinjärven sivarireissu

Kirjoitan, näin ennakkoäänestyksen ja vaalipäivän välillä, pieniä, mukavia ja vähän yllättäviäkin muisteluita Vihreiden ehdokkaista.

Osa 1: Timo Virtala, Kaakkois-Suomen vaalipiiri

Kesällä 2000 vietin mukavan kuukauden Lapinjärven sivarikeskuksessa.

Edelliseen ei sisälly sarkasmia. Siviilipalvelukseen kuulunut koulutuskuukausi Lapinjärven maalaismaisemissa oli aidosti mukava: mielenkiintoisia luentoja, jalkapallokisojen katselua sekä The Great Dalmuti -korttipelin lätkimistä nörttiporukassa. Ja tietenkin kanttiinissa istuskelua maailmaa paranellen. Kelpo puuhaa sivarikeskuksen kesäleirihelteisiin.

Lapinjärven kuukaudessa parasta oli muiden siviilipalvelusmiesten tapaaminen, ja sen ennakkokäsitykseni vahvistaminen, että me sivarit olimme tavallisia kavereita tavallisine taustoinemme. Se oli 19-vuotiaan minäkuvalle iso juttu, sillä vasta Lapinjärven koulutuksessa tapasin ensimmäisen kerran muita sivarimiehiä, ja huomasin, että en ollut pasifistisine ajatuksineni yksin. Kotikunnassani, 9000 asukkaan Huittisissa kun sivareita ei tuolloin tietääkseni ollut, enkä tuntenut henkilökohtaisesti ketään, joka oli käynyt, käymässä tai aikeissa käydä sivarin.

Tuona kesänä sivarikatrastamme kaitsi reilu ja ystävällinen kaveri, nimeltään Virtalan Timo. Lempeällä mutta sopivan jämäkällä otteella Timo piti huolta paitsi sivarimiesten sivistyksestä ja oikeuksista, myös siitä, että ”lungeimmatkin” siviilipalvelusmiehet olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Toisin sanoen siitä, että helsinkiläiset hevarisivaritkin istuivat kiltisti luennolla, eivät kaljalla Hotelli Hanhessa.

Aatteiltaan Timo oli rauhan mies, koulutukseltaan sosiologi. Jälkimmäisessä erityisen merkittävää on se, että luulen, että hän oli myös ensimmäinen sosiologi, jonka olen ilmielävänä tavannut. Huittisissa kun ei sosiologeja ollut sen enempää kuin sivareitakaan.

Timon luennot Lapinjärvellä vahvistivat lukiossa saamaani käsitystä siitä, että sosiologia voisi olla mielenkiintoinen opinnonala yliopistossa. Tämä havahtuminen tuli otolliseen aikaan, sillä kesken koulutuskuukauden olin saanut tiedon valinnastani Turun yliopistoon tietojenkäsittelyä opiskelemaan. Toki uutinen yliopistopaikasta oli iloinen, mutta en nyt varsinaisesti siitä riemastunut, sillä tiesin, että vaihtaisin opiskelusuuntaa yliopiston sisällä heti kun löytäisin itselleni sopivamman alan.

(Se kun oli 2000-luvun alussa mahdollista ja aika helppoa ja aika yleistäkin. Olisipa nykyäänkin.)

Joitakin vuosia myöhemmin törmäsin Virtalan Timoon uudelleen, tällä kerralla Vihreiden touhuissa. Oli kivaa nähdä mukava, omaan elämäänikin pieneltä osaltaan vaikuttanut kaveri Vihreiden ehdokkaana Uudenmaan itäisiltä kulmilta, ja jutustella näistäkin muisteluista.

Sillä pieni on maailma, ja lyhyetkin kohtaamiset voivat vaikuttaa yllättävän paljon toisten ihmisten elämänvalintoihin. Vaikka menneisyyttään on mahdoton jossitella, on ihan mahdollista, että ilman Virtalan Timon tapaamista Lapinjärvellä kesällä 2000 en olisi raahautunut sivarin jälkeen sosiologian peruskurssille. Ja se, että raahauduin, on osoittautunut erääksi elämäni erinomaisimmista päätöksistä. Siitä siis, jos ei kiitos, niin ainakin pieni nyökkäys kuuluu Timo Virtalalle ja Lapinjärven sivarikesälle 2000.

Timo Virtala on ehdolla eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä.

Syitä äänestää Vihreitä

Keväällä 1995, neljätoistavuotiaana, tuijotin televisiosta vaaliväittelyä. Vakavailmeisten poliitikkojen rivistä erottui mies, joka puhui kauniisti ympäristöstä, hyvinvointivaltiosta, tasa-arvosta ja Suomen tulevaisuudesta. Kuuntelin tarkkaan. Nyökkäilin, että viisaasti puhuu tärkeistä asioista, tuo Timo Taikurin näköinen viiksiniekka.

Nimeltään Pekka Haavisto.

Neljä vuotta myöhemmin, eduskuntavaaleissa 1999, olin ensimmäistä kertaa äänioikeutettu. Muistan, miten Jussi-isäni hurautti Saabilla koko perheemme Huittisten kaupungintalolle äänestämään.

Oli hienoa ja jännittävääkin raapustaa äänestyslapulle porilaisen vihreän nuoren numero. Annoin ääneni surullisena siitä, että ehdokkaani ei tulisi Satakunnassa valituksi, mutta myös ylpeänä, koska olin tästä tosiasiasta huolimatta äänestänyt omantuntoni mukaan. (Harmi, että en enää muista, kuka valitsemani ehdokas oli. Edit: Pienellä selvittelyllä asia palautui mieleeni. Ehdokas oli Sanna Grönmark.)

Ensimmäisissä vaaleissani puolueen valitseminen oli helppoa. Ja helppoa se on ollut sen jälkeenkin: ääneni on kaikissa vaaleissa saanut Vihreiden ehdokas. Taidan olla Vihreiden ydinkannattaja: olen puolueen jäsen, en ole liikkuva äänestäjä, enkä ole tuntenut tarvetta muiden puolueiden äänestämiseen.

Kiinnostuin jo teini-iässä politiikasta ja Vihreistä, sillä olin huolissani ympäristöstä ja eläimistä. En voinut ymmärtää sitä lyhytnäköisyyttä, jolla luonnon monimuotoisuutta tuhottiin rahan vuoksi. Enkä voinut hyväksyä turkistarhausta, norppien sukupuuttouhkaa saati Suomen viimeisten susien metsästystä.

"Vihreitä tulevaisuuden tekijöitä", kirjoitti Turun Sanomat huhtikuussa 2006. Kuvassa minä, Mari Kekkonen ja Sini Terävä.
“Vihreitä tulevaisuuden tekijöitä”, kirjoitti Turun Sanomat huhtikuussa 2006 Turun opiskelevista Vihreistä. Kuvassa minä, Mari Kekkonen ja Sini Terävä.

Satakunta jäi taakse kesällä 2001, kun muutin Turkuun opiskelemaan. Oli iloinen harppaus muuttaa pieneltä paikkakunnalta kaupunkiin, jossa asui koko joukko samoin ajattelevia. Erityisesti heitä oli Turun opiskelevissa Vihreissä, Tovissa, josta tuli tärkeä viiteryhmäni.

Yhdessä tovilaisten korjasimme koulutuspolitiikkaa, vaikutimme Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitossa sekä paransimme maailmaa pikkutunneille saakka. Kävimme hiihtovaelluksella, vietimme iloisia iltoja ylioppilaskunnan saunalla ja keräsimme yhdistykselle varoja jakamalla Tylkkäreitä Ylioppilaskylän loputtomilla luhtikäytävillä.

Ympäristö- ja eläinasioiden rinnalle tuli opiskeluvuosinani muita tärkeitä vihreitä teemoja. Tuli vapaus – ihmisten tasa-arvo sekä jokaisen mahdollisuus olla juuri sitä mitä on. Tuli sivistys – ajatus siitä, että koulutusta, tutkimusta ja opiskelua tulisi tukea kunnolla. Ja tuli tulevaisuus – näkemys siitä, että ainoa planeettamme olisi syytä jättää jälkipolville nykyistä parempana.

Yliopisto-opintojeni päätteeksi tempauduin täysipäiväisesti mukaan vihreään politiikkaan, kun syksyllä 2007 aloitin työt Vihreiden puoluetoimistolla verkkotuottajana.

Liput liehuivat vuoden 2008 puoluekokouksessa.
Liput liehuivat vuoden 2008 puoluekokouksessa.

Se show kesti neljä vuotta. Niiltä ajoilta kertyi kokemuksia kokonaisen kirjan, ehkä kirjasarjankin verran. Oli hienoa olla Vihreiden verkkoviestinnän tienavaajana. Oli kiireisiä kokouksia ja kelpo kekkereitä. Tuli riemukkaita vaalivoittoja kuntavaaleissa 2008 ja eurovaaleissa 2009. Ja tuli kirvelevä vaalitappio keväällä 2011. Sitä vaali-iltaa synkensi tieto siitä, että vaaleja seuraavina viikkoina YT-neuvotteluissa irtisanottaisiin työkavereistani kolmannes.

Puoluetoimistovuosinani tutustuin paitsi Vihreisiin puolueena pintaa syvemmältä, myös Vihreiden kansanedustajiin, ehdokkaisiin, aktiiveihin ja tukijoihin – ihmisiin, jotka tekevät puolueen. Olin etuoikeutettu saadessani tutustua mielettömän upeisiin, innokkaisiin, osaaviin ja viisaisiin ihmisiin, jotka olivat tulleet Vihreisiin mukaan eri aikoina ja eri syistä, mutta joita yhdisti halu rakentaa tulevaisuuden Suomea, oikeudenmukaista Eurooppaa ja parempaa maailmaa. Se porukka tuntui ja yhä tuntuu omalta, oikealta ja tutulta.

Pari viime vuotta olen viettänyt politiikkatouhuista vähän syrjemmällä. Ehkä siksi on ollut erityisen innostavaa seurata tämän kevään eduskuntavaalityön positiivista fiilistä. Vihreiden ehdokkaat tekevät hienoja kampanjoita, ja Vihreiden teemat ympäristöstä, koulutuksesta, työstä ja tasa-arvosta ovat tässä ajassa todella tärkeitä – puolueen kampanjaslogania myötäillen, nyt jos koskaan.

Vaikka ehdokastani en ole vielä valinnut, se on varmaa, että myös näissä eduskuntavaaleissa Vihreät saa ääneni. Se on puolue, joka tuntuu omaltani, jota kannatan, ja jonka kannattamiseen minulla on monta hyvää syytä. Kuten:

Vihreät puolustaa ympäristöä; järviä, meriä, metsiä, monimuotoista luontoa.

Vihreät puhuu painavimmin eläinten oikeuksista ja, esimerkiksi, edistää yhtenä rintamana turkistarhauksen lakkauttamista.

Vihreät tekee hyvää koulutus-, tiede- ja opiskelupolitiikkaa, rakentaa tulevaisuuden tietoyhteiskuntaa eikä pelkää uutta teknologiaa.

Vihreät edistää väkevästi sosiaalista oikeudenmukaisuutta, ihmisten vapautta sekä tasa-arvoa. Sekä puhuu lasten ja perheiden puolesta.

Ja Vihreät uskoo tulevaisuuteen: ilmastonmuutos voidaan pysäyttää. Maailmaa voidaan muuttaa.

Näistä ja monista muista syistä yksinkertainen suositukseni on: jos kannatat Vihreitä, äänestä Vihreitä.

Tai liity puolueeseen ja tule mukaan toimintaan. Suosittelen nimittäin sitäkin – yhä jatkuva matkani Vihreiden mukana on ollut ikimuistoinen.

aanellasisuojellaan2