Olen ehdolla Viite – Tieteen ja teknologian Vihreät ry:n puheenjohtajaksi

Marraskuussa neljä vuotta täyttänyt Tieteen ja teknologian Vihreät, tuttavallisemmin Viite, on eräs Vihreiden suurimmista henkilöjäsenjärjestöistä. Viite kokoaa siipiensä suojiin tiede- ja teknologiasuuntautuneita vihreitä sekä pitää huolta siitä, että puolueen tiede- ja teknologiapolitiikka on ajan tasalla.

Viite on oiva järjestö jolla on koko joukko keskustelevia jäseniä, mutta yhdistyksenä Viite voisi toimia nykyistä tehokkaammin. Se voisi ottaa aktiivisemmin kantaa ajankohtaisiin poliittisiin kysymyksiin. Se voisi olla tarmokkaampi verkkoviestijä. Se voisi vaikuttaa puolueen sisällä tehokkaammin. Ja voisipa järjestö järjestää enemmän tilaisuuksiakin.

Ensi vuosi on vaaliton vuosi. Silloin Viitteellä on toiminnan perustusten vahvistamiseen hyvää aikaa sekä tilaisuus trimmautua huippukuntoon kohti euro- ja eduskuntavaaleja.

Tätä työtä haluan olla tekemässä. Siksi olen asettunut ehdolle Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry:n puheenjohtajaksi vuodelle 2013.

Alla Viitteen sähköpostilistalle lähettämäni esittelyviesti.

– – –

Hei kaikki,

asetan itseni ehdolle Viitteen vuoden 2013 puheenjohtajaksi (sekä tällä samalla viestillä hallituksen jäseneksi, mikäli en tule valituksi puheenjohtajaksi).

Olen 31-vuotias VTM (sosiologia) sekä väikkäriä suunnitteleva MA-opiskelija Aalto-yliopiston medialaboratoriossa. Työskentelen suurehkon kansalaisjärjestön viestintäpäällikkönä Helsingissä.

Minulla on pitkä kokemus Vihreistä sekä järjestötoiminnasta: olen ollut puolueen toiminnassa aktiivisesti mukana kymmenisen vuotta. Olen mm. vaikuttanut useiden järjestöjen hallituksessa, erilaisissa työryhmissä ja toimikunnissa. Puoluetoimistolla työskentelin viestintäsuunnittelijana ja verkkotuottajana vuodet 2007-2011, joten tunnen puolueen, sen keskeiset toimijat, toimintatavat, toiminnan haasteet ja järjestötoiminnan kiemuratkin hyvin. Olen myös Viitteen perustajajäseniä ja olin mukana yhdistyksen ensimmäisessä hallituksessa.

Lisää allekirjoittaneesta voi lukea sivuiltani http://vesasaarinen.fi.

Ensi vuosi on vaaliton vuosi. Se tarkoittaa mielestäni sitä, että ensi vuonna on mahdollisuus vahvistaa Viitteen kivijalkaa ja keskittyä järjestötoiminnan perusasioihin sekä toiminnan aktivointiin. Se tarkoittaa tapahtumien järjestämistä, ripeitä reagointeja ajankohtaisiin asioihin, vaikuttamista puolueen sisällä ja ylipäänsä keskustelun herättämistä Viitteen agendaan sopivista teemoista. Uudelle poliittiselle ohjelmatyölle tai muulle raskaalle sisältöprosessille Viitteessä mielestäni ensi vuonna ei ole tarvetta – keskitytään perusasioihin.

Toisin sanoen: 1) erilaisia tapahtumia, tilaisuuksia ja ihan vaan matalan kynnyksen hengailuhetkiä olisi hyvä järjestää säännöllisemmin; 2) verkkoviestintää olisi hyvä petrata mm. aktivoitumalla sosiaalisessa mediassa sekä uudistamalla nettisivuja; 3) puoluekokouksessa olisi huolehdittava, että Viitteellä on jalanjälkeään vastaava edustus puolueen keskeisissä toimielimissä; 4) Viitteen reagointinopeutta ajankohtaisiin poliittisiin teemoihin voisi parantaa.

Olen valmis panostamaan sekä aikaa että intoa Viitteen puheenjohtajan tehtävään. Itselläni ei ole ensi vuodelle raskaita luottamustoimia, enkä ole ehdolla muiden Vihreiden yhdistysten hallituksiin.

Valitettavasti en pääse ensi lauantain syyskokoukseen, sillä olen samaan aikaan kouluttamassa Vihreiden järjestöjen viestintävastaavia puoluetoimiston Koijärvi-salissa. Lähetän kuitenkin syyskokoukseen videotervehdyksen, suuren maailman malliin. :)

Vastaan mielelläni tällä listalla tai henkilökohtaisesti asiaan liittyviin tai liittymättömiinkin kysymyksiin. Allekirjoittaneen tavoittaa sähköpostitse osoitteesta vesa.saarinen@iki.fi. Facebookissa minut löytää osoitteesta http://www.facebook.com/vesa.saarinen, Twitteristä os http://twitter.com/vesapai.