Tunnustan. Olen ollut, joskin varovaisesti ja etäältä asiaa seuraten, Guggenheim-hankkeelle myötämielinen. En vain siksi, että pidän isoista ja näyttävistä näyttelytiloista Lontoon Tate Modernin tapaan. Enkä pelkästään siksi, että Guggenheim-hanke olisi tuonut Helsinkiin monta upeaa taidenäyttelyä. Vaan myös siksi, että pelkään, että näin suurta investointia taidekulttuuriin ei Helsinki ilman Guggenheim-hanketta uskalla lähivuosina tehdä.
Se, että G-uskontunnustukseni tulee näin myöhään, kertoo jotakin siitä, miksi hanke kaatui tänään Helsingin kaupunginhallituksessa äänin 8-7. Guggenheimin puolustaminen on ollut vaikeaa. Pahimmillaan jopa noloa, sillä hankkeen puolustajat ovat henkilöityneet museonjohtaja Janne Gallen-Kallela-Sireniin Gutenberg-galaksihöpinöineen ja kaupunginjohtaja Jussi Pajuseen, joka on saanut hankkeen vaikuttamaan kokoomuslaiselta voimafantasialta.
Vaikka Guggenheimille hieman lämpenin, en sure hankkeen kaatumista. Guggenheim-hanke jää Helsingin historiaan malliesimerkkinä löperösti valmistellusta, huonosti neuvotellusta ja ylimielisesti viestitystä hankkeesta. Se oli projekti, jota edes sen tukijat eivät kehdanneet tukea.
Guggenheim kaatui kaupunginhallituksessa Vihreiden äänillä. Kokoomus, jolle Guggenheim on ollut sen kulttuuripoliittinen lippulaiva, on päätökseen pettynyt. Puolue on kuiskinut, että syy sille, miksi Vihreät kaatoivat hankkeen, oli kosto siitä, että Kokoomus äänesti taannoin Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi sosialidemokraatin vihreän sijasta.
On totta, että Kokoomuksen toiminta apulaiskaupunginjohtajan valinnassa ei parantanut Kokoomuksen neuvotteluasemia Vihreiden suuntaan. Mutta sen väittäminen, että Vihreät kaatoivat hankkeen kostaakseen Kokoomukselle, aliarvioi sekä Guggenheim-hankkeen todellisia ongelmia että Vihreiden kokenutta valtuustoryhmää – vaikka väite miten herkullinen olisi.
Vihreät kaatoivat hankkeen kaupunginhallituksessa, koska aiesopimus oli huonosti neuvoteltu ja Helsingille epäedullinen. Hankkeen riskit olisivat jääneet Helsingin kannettavaksi.
Huonosti neuvoteltua ja taloudellisesti riskialtista sopimusta ei kannata vaikeassa taloustilanteessa allekirjoittaa siksi, että siitä parhaassa tapauksessa saattaisi seurata jotakin kivaa. Huonosti neuvotellun ja taloudellisesti riskialttiin sopimuksen kaataminen ei ole kostamista, vaan, kokoomusslangia käyttääkseni, talousfiksua.
Helsingin Vihreät